Lahtelainen Jarkko Hellsten jatkaa Suomen ringetteliiton puheenjohtajana. Hellsten sai kaksivuotisen jatkopestin Helsingissä sunnuntaina kokoontuneelta syyskokoukselta.
Liiton hallitus uusiutui kahdella nimellä, kun siihen valittiin Matti Pasanen Lapinlahdelta ja Leena Hirvonen Tikkakoskelta. Erovuoroisista jäsenistä Lea Mäkelä Forssasta ja Harto Viiala Espoosta valittiin jatkamaan. Hallituksessa jatkavat lisäksi Eija Ahokas (Naantali), Kristiina Heinonen (Espoo), Eija Korhonen (Hyvinkää) ja Jari Lehtinen (Tampere).
Ensi vuoden toiminnassaan Ringetteliitto painottaa nuorisoliikunnassa muun muassa lajin levittämistä ja kilpailujärjestelmän kehitystyötä sekä aikuisliikunnassa erotuomaritoimintaa. Liiton ensi vuoden talousarvion loppusumma on noin 350 000 euroa.
