Helena Ahti-Hallberg reissustaan: Meren saastaisuus järkytti

Tanssinopettaja ja MTV3:n Tanssii Tähtien Kanssa -tuomarina muistettava Helena Ahti-Hallberg lomaili hiljattain Sri Lankassa.

MTV3.fin Viihdeuutiset tavoitti lomalta Suomeen saapuneen naisen puhelimitse. Helena oli viihtynyt perheensä kanssa Intian eteläpuolella sijaitsevassa saarivaltiossa, Sri Lankassa kahden viikon ajan. Vaikka loma olikin sujunut hyvin, kertoo Helena kokeneensa myös järkytyksen hetkiä.

– Meri oli todella saastainen, en uinut siinä ollenkaan. Se oli kauheaa katsottavaa, kun meressä lillui vaippoja ja kumihanskoja. Saastaisuus oli järkytys, miten ihmiset voivat kohdella merta noin? Helena paheksuu.

Helena kertoo nähneensä, kuinka halkaisijaltaan noin metrin kokoisista putkista olivat jätevedet virranneet suoraan mereen. Saastaisuus ei ollut estänyt paikallisia uimasta likaisen rannan tuntumassa.

– En tiedä johtuiko se sitten voimakkaasta tuulesta, että rantaan oli kerääntynyt niin paljon roskaa, mutta olihan se kaamean näköistä. Uidessaan paikalliset vaan heittivät samalla jätesäkkejä vedestä lähemmäs rantaa, Helena kuvailee ällöttävää näkyä.

Vaikka meren saastaisuus olikin naiselle kauhistus, kertoo Helena loman sujuneen muuten mukavasti.

– Maisemat olivat kyllä upeat, suorastaan henkeäsalpaavat ja sisämaissa oli todella näyttäviä viljelmiä, Helena luettelee matkakohteen parhaita puolia.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat