Mainos

Heinäluoma: Hallintovaliokunta-keskustelu mennyt sivuraiteille

Eduskunnan puhemiehen Eero Heinäluoman (sd.) mielestä Norjan tapahtumien jälkeisessä keskustelussa on menty sivu-urille.

SDP:n puoluesihteeri Mikael Jungner on muun muassa kyseenalaistanut maahanmuuttokriittisen Jussi Halla-ahon (ps.) asemaa hallintovaliokunnan puheenjohtajana.

– Kyse ei ole valiokunnan puheenjohtajasta, vaan siitä, millainen Suomi meillä on, Heinäluoma sanoo.

Heinäluoma vetoaa suvaitsevaisuuden ja harkinnan puolesta. Norjan surmaajalla oli teolleen poliittinen motiivi, ja Suomi on pidettävä Heinäluoman mielestä tälläisen ulkopuolella.

Kansanedustaja Jani Toivola (vihr.) sanoi eilen MTV3:n Huomenta Suomen haastattelussa, että hän on joutunut ikävien puheiden kohteeksi, koska kuuluu omien sanojensa mukaan kahteen vähemmistöön.

Heinäluoma näkee nyt käytävän keskustelun tarpeellisena, ja muistuttaa, että kansanedustajien pitää käyttäytyä asiallisesti sekä suhteessa toisiinsa että muihin ihmisiin.

– Kansalaisten kannattaisi myös lukea perustuslaki uudelleen, sen mukaanhan kansanedustajan pitää käyttäytyä vakaasti ja arvokkaasti sekä loukkaamatta toisia henkilöitä, Heinäluoma sanoo.

(MTV3)

Lue myös:

Katso eduskunnan puhemiehen Eero Heinäluoman (sd.) haastattelu: (Huomenta Suomi 2.8.2011)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.