Heikko kysyntä verottaa Ahlstromin tulosta

Päämarkkinoiden heikentynyt kysyntä näkyy Ahlstrom-konsernin tuloksessa, joka on pudonnut vain murto-osaan vuodentakaisesta.

Mm. kuitukomposiitteja ja suodatinmateriaaleja valmistava Ahlstrom teki rahoituserien jälkeistä tulosta tammi-syyskuussa vain 36 miljoonaa markkaa, kun sitä vuotta aiemmin kertyi 359 miljoonaa markkaa. Liikevaihto kasvoi yhdeksän prosenttia 9,6 miljardiin markkaan, mikä johtui lähinnä Dexterin kuitukangasliiketoiminnan ostosta.

Entinen A. Ahlström Osakeyhtiö jakautui kesäkuun lopussa kolmeksi uudeksi yhtiöksi, joten osavuosikatsauksen luvuista osa on laskettu pro forma -pohjalta.

Ahlstrom arvioi, että kysynnän heikkeneminen ja yleinen epävarmuus päämarkkinoilla vaikuttavat negatiivisesti myös koko vuoden tulokseen. Tilanne on jo johtanut konsernin tehtailla tuotantoseisokkeihin, eräillä tehtailla on myös vähennetty vuoroja ja samalla henkilöstöä. Raaka-aineiden hintojen lasku on kuitenkin parantanut marginaaleja useissa tuoteryhmissä.

Kysynnän tulevaa kehitystä on Ahlstromin mukaan vaikea ennustaa. Jo aloitetut toimet kustannusrakenteen keventämiseksi vaikuttavat täydellä painolla vasta tulevina vuosina.

Lue myös:

    Uusimmat