Hedelmöityshoidoista ei puhuta tuttaville

Hyvin harva hedelmöityshoitoihin hakeutunut pari puhuu lapsettomuudesta tai hedelmöityshoidoista avoimesti tuttavilleen tai lähiomaisilleen.

Väestöliiton tutkimuksesta ilmenee, että 10 prosenttia naisista ja 40 prosenttia miehistä ei ollut halunnut kertoa asiasta kenellekään. Valtaosa oli kertonut asiasta vain muutamille läheisille ystäville tai sukulaisille.

Yli puolet vastaajista aikoi kertoa lapselleen, että tämä on saanut alkunsa hedelmöityshoitojen tuloksena. Naiset olivat hieman miehiä valmiimpia kertomaan hoidoista. Eniten lapsen alkuperän kertomista empivät korkeasti koulutetut.

- Epäily siitä, että hoidoissa joudutaan mahdollisesti käyttämään vieraita sukusoluja lisäsi vastaajien epävarmuutta kertoa asiasta, kirjoittaa Väestöliiton tutkija Anneli Miettinen.

Suurimmat pelot liittyvät siihen, että lasta ei saada hoidoista huolimatta. Huolta herättivät myös hoitojen rankkuus ja niiden pitkä kesto. Miehet murehtivat eniten puolison jaksamista, kun taas hoitojen hinta askarrutti enemmän naisia kuin miehiä.

Kyselytutkimukseen vastasi runsaat 450 naista ja miestä, jotka olivat aloittamassa hedelmöityshoitoja vuosina 2007-2009.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat