Harrisburgissa ei pelätä - "Suurin osa ei uhraa ajatustakaan"

Uutiset Japanin meneillään olevasta ydinvoimalakriisistä eivät pelota Yhdysvaltain Harrisburgissa. Kaupungin lähistöllä olevassa ydinvoimalassa Three Mile Islandissa tapahtui Yhdysvaltain pahin ydinvoimaturma 32 vuotta sitten.

- En osannut pelätä silloin, enkä pelkää nytkään, selitti Judy Stears, joka asuu aivan voimalan kupeessa, pikkuisessa Middletownissa.

- Silloin ei tiedetty paljoakaan siitä, mitä oli meneillään. Ja vaikka me lähdimme täältä silloin, niin tulimme takaisin viiden päivän kuluttua.

Hänen mukaansa alueen asukkaat eivät edes ajattele mahdollista uhkaa, eivät edes nyt Japanin kriisin aikana.

- Suurin osa ei uhraa sille ajatustakaan.

Paikallisessa lounasruokalassa ystävättärensä kanssa istuva Elaine Cooper ei myöskään pelkää voimalaa.

-Se on yhä siellä, on ollut koko tämän ajan eikä meillä ole ollut muita ongelmia. Se on jotain, jonka kanssa on oppinut elämään, hän naurahti.

Riski Yhdysvalloissa olematon?

Ydinvoimaa Washingtonissa Brookings -instituutissa tutkiva Charles Ebinger muistutti, että vaikka ydinvoimaturma on Yhdysvalloissa varsin epätodennäköinen, riski on aina olemassa.

- Emme voi sanoa, ettei se voisi tapahtua täällä, sillä esimerkiksi Kalifornian tilannetta on syytä pitää silmällä, koska siellä voimalat ovat siirrosalueilla ja meren rannalla. Etelä- Carolinassa on reaktoreita järistysalueella, ja täällä Washingtonin lähistöllä meillä on Calvert Cliffsin voimala, joka on lahden rannalla.

Hän muistutti kuitenkin, että Japanissa ei suinkaan pettänyt reaktoriteknologia vaan huonosti suunniteltu varavoima.

Ebinger piti kuitenkin turhana erityisesti Kaliforniassa ja muualla länsirannikolla esiintynyttä joditablettien ja säteilymittarien hamstrausta.

- Se on lähinnä hysteriaa, hän kuittasi.

Hän pitäisi silmällä kuitenkin Alaskaa, joka voi olla Japanista tulevien ilmavirtojen reitillä.

Middletownissa otetaan kuitenkin rauhallisesti.

- En ole huolissani. Jos jotain tapahtuu, se tapahtuu, totesi Judy Stears.

-Eniten siitä onnettomuudesta muistuttavat täällä nyt parveilevat toimittajat, hän nauroi.

(MTV3 - Päivi Sinisalo, STT)

Katso Päivi Sinisalon juttu Pennsylvaniasta (Kymmenen uutiset 17.3.2011)

Lue myös:

    Uusimmat