Hamas ei hyväksy sopimusta Betlehemin kirkosta

Palestiinalainen Hamas-järjestö torjuu Betlehemin Syntymäkirkon piirityksen lopettamisesta tehdyn sopimuksen.Hamasin edustaja sanoi tänään, että "juutalaiset yrittävät tyhjentää Länsirannan ja Gazan alueen palestiinalaisista".

Palestiinalaishallinnon edustaja ilmoitti aikaisemmin tänään, että Syntymäkirkon piirityksen lopettamisesta on sovittu. Israelilaisten mukaan vielä on sovittava joistakin yksityiskohdista.

Alustavan sopimuksen mukaan 26 palestiinalaista siirretään vankilaan Gazaan ja 13 Israelin etsintäkuuluttamaa palestiinalaista karkotettaisiin Italiaan. Loput noin 200 palestiinalaisesta voisivat palata koteihinsa.

Italia on kuitenkin ilmoittanut ettei se aio hyväksyä 13 palestiinalaisen tuloa Italiaan ennen kuin se saa riittävästi tietoja sopimuksesta. Italialle kerrottiin maan hallituksen edustajan mukaan vasta eilisiltana, että osa Betlehemin Syntymäkirkossa olevista palestiinalaisista on tarkoitus karkottaa Italiaan.

Hamasin edustaja Abdel Azizal-Rantissi sanoi qatarilaiselle al-Jazeera-tv:lle, että palestiinalaishallinto valitettavasti toteuttaa Israelin politiikkaa" ja että Israel pyrkii "riistämään palestiinalaisilta oikeuden olla Palestiinassa". Rantissi syytti presidentti Jasser Arafatin hallintoa "sodankäynnistä palestiinalaisten vastarintaa vastaan".

Israelin joukot ovat piirittäneet syntymäkirkkoa 2. huhtikuuta lähtien. Kirkkoon on ollut linnoittautuneena arviolta 200 palestiinalaista, heidän joukossaan aseistautuneita taistelijoita.

Israelin joukot ovat piirittäneet syntymäkirkkoa 2. huhtikuuta lähtien. Kirkkoon on ollut linnoittautuneena arviolta 200 palestiinalaista, heidän joukossaan aseistautuneita taistelijoita.

(MTV3-STT-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat