Halonen osallistuu Pekingin olympialaisten päättäjäisiin

Presidentti Tarja Halonen lähtee Pekingin olympialaisiin niiden puolivälissä ja osallistuu kisojen päättäjäisiin sunnuntaina 24. elokuuta. Avajaisiin osallistuu Suomesta pääministeri Matti Vanhanen (kesk.), jonka päätös lähteä ihmisoikeuksia rikkovan Kiinan kisoihin herätti keväällä runsaasti arvostelua.

Keskustelua käytiin myös hallituksen sisällä, kun ulkoministeri Alexander Stubb (kok.) totesi, että "minä en olisi tässä vaiheessa lähtenyt".

Presidentin lehdistöpäällikön Eila Nevalaisen mukaan päätös olympialaisiin osallistumisesta tehtiin Vanhasen ja Halosen välillä jo kauan aikaa sitten, viime vuoden puolella. Nevalaisen mukaan päätöksellä ei ole mitään tekemistä itse olympialaistapahtumien tai avajaisten kanssa, vaan se liittyy aikataulujakoon.

-Ei tämä (päätös lähteä) ole tällainen poliittinen teko. Tämä on urheilutapahtuma, Nevalainen sanoo.

Lehdistöpäällikön mukaan Halonen on aina pitänyt ihmisoikeusasioita esillä tavatessaan Kiinan johtoa. Olympialaisten aikana Halosella ei ole tämänhetkisen tiedon mukaan poliittisia tapaamisia.

Kutsun Vanhaselle ja Haloselle on lähettänyt Suomen Olympiakomitea. Haloselle kutsun kisoihin esitti myös Kiinan pääministeri Wen Jiabao tavatessaan valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) Pekingissä tammikuussa.

Halonen lähtee Suomesta lauantaina 16. elokuuta. Kisojen jälkimmäisen viikon aikana hänellä on mahdollisuus nähdä esimerkiksi miesten keihään finaali, joka heitetään lauantaina 23.8.

Olympialaiset alkavat perjantaina 8. elokuuta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat