Hallituksen kriisinhallintalinja ei närästä eduskuntaa

Suomen jatko Afganistanissa ja osallistuminen Darfur-operaation tukemiseen Tshadissa sai tukea myös oppositiolta. Vihreät ja SDP esittivät, että Suomi osallistuisi myös YK:n varsinaiseen Darfur-operaatioon, jos pyyntö tulee.

Työmarkkinaongelmista viime päivinä ankarasti höykytetty hallitus sai hengähtää hetken, kun eduskunta sai ruodittavakseen hallituksen kriisinhallintaselonteon.

Selonteko sai lähetekeskustelussa oppositiolta moitteita muun muassa virkamiesmäisestä käsittelytavasta. Hallituksen peruslinjauksiin operaatioihin osallistumisesta eduskunnalla ei ollut juurikaan huomauttamista.

Niin jatkolle Afganistanissa kuin osallistumiseen Darfur-operaation tukemiseen Tshadissa annettiin tukea, eikä Naton NRF-yhteistyötäkään torjuttu. Varsinkin vihreät ja SDP toivoivat kuitenkin, että Suomi osallistuisi myös YK:n varsinaiseen Darfur-operaatioon, jos pyyntö tulee.

Afganistanin tilanteesta oltiin kaikin puolin huolissaan. Selontekoa esitelleet ulkoministeri Ilkka Kanerva (kok.) ja puolustusministeri Jyri Häkämies (kok.) pitivät myös tulevaa Tshad-operaatiota olosuhteiltaan hyvin vaativana.

Häkämies ei sulkenut pois sitäkään, että Tshadiin joudutaan lähettämään vielä myös vuodenvaihteessa valmiuteen asetettava EU:n pohjoismainen taisteluosasto.

NRF askarruttaa

Eniten punakynää oli käytetty salin vasemmalla laidalla. Vasemmistoliiton Annika Lapintie ilmoitti ryhmänsä kyllä tukevan Suomen osallistumista Afganistanin Isaf-operatioon, mutta yhdellä ehdolla. Jos Yhdysvallat aloittaa sotatoimet Irania vastaan, Suomen ei pidä jatkaa Afganistanissa.

Naton nopean toiminnan NRF-joukkoihin osallistumista pidetään vasemmistoliitossa ongelmallisena. Kun Suomi osallistuu jo EU:n taisteluosastoihin, ei useampia velkakirjoja pitäisi Lapintien mielestä kirjoitella.

SDP:n ryhmäpuhuja Liisa Jaakonsaari korosti, ettei NRF-osallistumista pidä kytkeä Nato-jäsenyydestä käytävään keskusteluun. Osallistuminen pitäisi mitoittaa resursseihin nähden realistiseksi ja voisi jäädä pienimuotoiseksikin.

Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen (kok.) puolusti painokkaasti Suomen osallistumista NRF-toimintaan. Hän paheksui sitä, että ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen (kesk.) on suhtautunut NRF:ään kielteisesti.

Keskustan ryhmäpuhuja Markku Laukkanen korosti poliittisen konsensuksen merkitystä osallistuttaessa yhä monialaisempiin ja haastavampiin tehtäviin.

Laukkanen katsoi, että NRF ei ole Suomelle Naton esikartano, vaan toimintamuoto osallistua kriisinhallintaan täydentävissä joukoissa. Eduskunta on pidettävä informoituna NRF:n tulevasta kehityksestä ja mahdollisen osallistumisen resurssoinnista.

Kriisinhallintakeskustelu piti käydä jo viime viikolla. Tuolloin eduskunnan istunto kuitenkin keskeytettiin Jokelan koulukeskuksen murhenäytelmän vuoksi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat