Marcus Grönholm on voittanut viikonloppuna kisatun Kreikan MM-rallin. Voitto oli Grönholmille kolmas tällä kaudella ja toinen peräkkäinen Kreikan osakilpailussa.
Grönholmin kisa Kreikassa sujui jokseenkin ilman ongelmia. Hän vältti isommat rengasrikot ja tekniset ongelmat.
- Kilpailu ei ollut todellakaan helppo. Meillä oli pientä harmia renkaiden kanssa, mutta muuten onnistuimme välttämään suurimmat ongelmat, Grönholm totesi kisan palkintopallijuhlallisuuksissa.
Ranskan Sebastien Loeb sijoittui toiseksi ja Norjan Petter Solberg kolmanneksi. Loeb sortui lauantaina muutamaan pieneen ajovirheeseen. Petter Solberg puolestaan kärsi teknisistä ongelmista; lauantaina häneltä vaurioitui eturenkaan iskunvaimennin.
Hyvää suomalaispanosta kilpailussa täydensi neljänneksi sijoittunut Mikko Hirvonen. Hirvosen kisaa väritti lauantaina sattunut ulosajo, joka tiputti Hirvosen kärkitaistosta. Muut suomalaiset eivät selvinneet MM-pistesijoille. Jari-Matti Latvala taisteli autokuntansa 12. sijalle.
- Vaikea kilpailu. Sunnuntaina ajo onnistui, ja se jätti hyvän mielen Jyväskylää varten, Latvala sanoi.
Grönholm vankisti asetelmiaan MM-pisteiden kärjessä, kun kauden kahdeksannen osakilpailun jälkeen MM-sarja on nyt puolivälissä. Grönholmin ero toisena olevaan Loebiin on yhdeksän pistettä (65-56). Hirvonen on kolmantena 49 pisteellään.
Grönholmin kisakolumni: Järkikisa
