Grönholm: Kuin paluu junnuaikoihin

MTV3
Julkaistu 14.02.2010 16:10(Päivitetty 14.02.2010 16:13)

Ruotsin MM-rallissa sijalle 21 ajanut Marcus Grönholm kertoi kokemuksen olleen kuin paluu takaisin junnuaikoihin.

Fordilla kilpaillut Grönholm kertoi odottaneensa rallista parempaa lopputulosta, mutta välillä Bossen vauhti oli myös huippuluokkaa.

- Viikonlopusta jäi vähän sekava maku. Tämä oli vähän kuin paluu takaisin junnuaikoihin. Paljon oli tapahtumia. Ei tämä mennyt ihan niin kuin haluttiin, mutta vauhdillisesti oltiin oikein hyviä välillä. Jotkut väliajat ja pätkät olivat hyviä, mutta ei sitten saatu menemään koko ajan sitä, kommentoi Grönholm MTV3:lle.

Grönholm kertoi lähtöpaikan ratkaiseen myös paljon.

- Lähtöpaikalla tuntui olevan merkitystä. Tultiin sen verran noiden poikien takana. Petter Solberg noukki kaikki lumivallit minun eteeni ja sotki tien. Kun pääsee ajamaan hyvällä paikalla, niin sitten tulee aikoja, kertoi Grönholm.

- Viikonloppu oli ehkä vähän vaikeampi kuin ajattelin. Mielessäni ajattelin, että sinne kolmen paikkeille pitäisi ajaa, mutta homma lähti menemään pieleen jo heti alussa perjantaina. Tekniikkaongelmia oli myös, kun seistiin 13 minuuttia siellä pätkällä. Motivaatio meni siinä, sanoi Grönholm.

Grönholm ei vielä tiennyt, nähdäänkö häntä tällä kaudella vielä muissakin MM-ralleissa.

- Enpä tiedä, mutta jos nähdään, niin sitten pitää kyllä valmistautua paljon paremmin. Ei se onnistu tällä tavalla, että päiväksi hyppää autoon ja ajaa vähän testiä. Ei siitä tule mitään, totesi Grönholm.

(MTV3)

Katso kuskien kommentit rallin jälkeen MTV3 Katsomosta (maksullinen)