Googlelta ilmainen pilvitallennustila – kuvantunnistus kehitteillä

Google on esitellyt uuden Google Drive -pilvitallennuspalvelunsa.

Google kertoo blogissaan, että käyttäjä voi tallentaa ja halutessaan jakaa Driven kautta kaikki tiedostonsa, kuten videot, kuvat, dokumentit sekä PDF-tiedostot.

Google Driveen on ympätty myös Google Docs -palvelu, joten esimerkiksi työryhmä pystyy tekemään yhteistyötä reaaliajassa dokumenttien kanssa.

Drive toimii kaikkialla, missä käyttäjä pääsee verkkoon. Driven voi asentaa Maciin, PC-koneeseen sekä Android-käyttöjärjestelmää käyttävään puhelimeen tai tabletkoneeseen. Google lupailee sovellusta tulevaisuudessa myös Applen iOS-laitteille.

Driveen tallennettuja tiedostoja voi hakea mm. hakusanoin ja tiedostotyypin mukaan. Palvelu pystyy myös tunnistamaan tekstiä skannatuista dokumenteista.

Google kehittämässä kuvantunnistustekniikkaa

Google kertoo myös kehittävänsä kuvantunnistustekniikkaa. Tunnistustekniikan avulla Drive yrittää tunnistaa, missä paikoissa käyttäjä on ottanut palveluun tallentamiansa kuvia. Jos palvelu tunnistaa vaikkapa Grand Canyonista otetun kuvan, niin se pystyy näyttämään kuvan käyttäjän hakiessa sitä "Crand Canyon" -hakusanalla.

Googlen mukaan tämä teknologia on kuitenkin tällä hetkellä vasta alkuvaiheessaan.

Palvelua voi käyttää ilmaiseksi, jolloin käytössä on 5Gt ilmaista tallennustilaa. 25 Gt:n tallennustila maksaa 2,49 dollaria kuussa, 100 Gt maksaa 4,99 dollaria kuussa ja yhden teran tallennustila 49,99 dollaria kuussa.

Tarjolla on ollut jo aiemmin vastaavanlaisia pilvitallennuspalveluita, muiden muassa Applen iCloud ja Dropbox.

Lue myös:

    Uusimmat