Mainos

Google Street View Suomessa - Onko luvassa "kohunäkymiä"?

Hakukonejätti Googlen kohua herättäneestä Street View –palvelusta löytyvät nyt myös Suomen katunäkymät, kertoo Digitoday verkkosivuillaan. Street View Palvelussa näytetään kattavasti suomalaisia kaupunkeja ja taajamia. Googlen kuvausautot liikkuivat Suomessa viime vuonna kuvaamassa katunäkymiä.

Palvelu on aiheuttanut kohua eri puolilla maailmaa, sillä palvelun syytetään vaarantavan kuvatuissa kohteissa näkyvien ihmisten yksityisyyden. Google on sumentanut kuvista kasvot ja autojen rekisterikilvet, mutta syytteiden mukaan häivytys ei monissa tapauksissa ole ollut riittävä.

Automerkit.fi kertoi viime kesänä nettisivuillaan eräästä palveluun liittyvästä kohusta. Googlen kuvausauto oli kuvaamassa näkymiä Espanjassa paikallisen jalkapallostadionin takana. Alue on tunnettu ilotytöistä. Kuvissa näkyy pakettiauton kuljettaja jutustelemassa vähäpukeisen naisen kanssa. Vaikka pakettiauton rekisterinumero oli sumennettu, saattoi kuljettaja kuitenkin olla tunnistettavissa. Automerkit.fi kertoi myös, että Googlen katukuvauspalvelu on jopa saattanut johtaa avioeroihin Yhdysvalloissa. Syynä eroon on saattanut olla kuvassa näkyvä, väärään paikkaan väärään aikaan pysäköity auto.

Street View tuli markkinoille kolme vuotta sitten. Tuolloin palvelu koski Yhdysvaltoja.

Tästä pääset kokeilemaan Street View -ohjelmaa

Katso Marja Sannikan juttu

Google Euroopan viestintäpäällikkö Laura Scott vastaa muun muassa kysymykseen yksityisyydensuojasta. Marja Sannikka haastattelee (englanniksi).

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.