Google: Kamerat keräsivät myös sähköpostia ja salasanoja

Hakukoneyhtiö Google myöntää, että sen Street View -palvelun langaton kuvauskalusto on kalastellut useissa maissa yksityisten ihmisten sähköpostiviestejä ja salasanoja. Googlen mukaan aineisto on tallentunut tahattomasti, ja yhtiö haluaa tuhota tiedot niin nopeasti kuin mahdollista.

Google kertoi virheestä jo toukokuussa, mutta tuolloin yhtiö sanoi aineiston olevan sirpaleista, koska kuvausautot olivat koko ajan liikkeessä. Useiden maiden asiamiehet ovat viime keväästä lähtien selvitelleet Googlen keräämien tietojen todellista sisältöä ja vaatineet selvitystä.

Google kuvasi katunäkymiä yli 30 maassa, myös Suomessa. Yhtiö sanoo muuttavansa yksityisyyteen liittyviä käytäntöjään.

Googlen mukaan sähköpostiviestien ja salasanojen tallentuminen katukuvien siivellä oli tahaton virhe. Sen aiheutti pätkä tietokonekoodia, joka liittyi toiseen koeluontoiseen projektiin.

(MTV3 - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat