Gladiaattoreissa verinen onnettomuus – kilpailijan kaksi sormea jouduttiin leikkaamaan: "Koko kevät meni uusiksi"

Gladiaattorit-ohjelmassa loukkaantunut kilpailija kertoo, mitä hurjassa tilanteessa tapahtui. 

Gladiaattorit-ohjelmassa nähtiin hurja loukkaantuminen, kun kilpailija satutti itsensä vakavasti ja joutui keskeyttämään kilpailun. 

Kilpailija Riikka loukkaantui tehtävässä, jossa kilpailijat kulkevat kapeaa kävelysiltaa pitkin ja väistelevät suuria vaijereiden varassa heiluvia palloja, joita gladiaattorit työntävät heitä päin.

Yksi palloista osui Riikkaan ja hän putosi hurjan näköisesti alas. Hän jäi makaamaan tuskaisen näköisenä ja ensihoitajat riensivät paikalle. Riikan sormi näytti vuotavan runsaasti verta.

Riikka kertoo MTV Uutisten haastattelussa, että tapaturma oli todellisuudessa vielä pahempi kuin ohjelmassa nähtiin. Hän satutti vasemman kätensä nimettömän ja pikkusormen niin pahasti, että ne jouduttiin leikkaamaan. 

– Nimettömästä meni koukistajajänne poikki ja molemmista sormista hermoja poikki. On vieläkin vähän kuntoutus vaiheessa, hän kertoo.

Sormet tikattiin heti onnettomuuden jälkeen ja kaksi viikkoa myöhemmin ne leikattiin. Leikkauksen jälkeen sormia ei saanut rasittaa neljään viikkoon.

Riikka kertoo onnettomuuden vaikuttaneen hänen työkykyynsä ja treenaamiseensa.

– Kyllä tässä koko kevät on mennyt uusiksi sen takia.

Onnettomuudesta on kulunut nyt neljä kuukautta. Riikan nimetön ei vieläkään ojennu kunnolla, sillä siinä on reilusti arpikudosta. Hän pystyy kuitenkin taas käyttämään kättä ja tekemään töitä normaalisti.

Riikka kertoo harmitelleensa, että joutui jättämään Gladiaattorit kesken tapaturman vuoksi. Hän ei kuitenkaan enää murehdi asiaa

– Ajattelin että olisi voinut käydä paljon pahemminkin, hän toteaa.

Gladiaattorit MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa lauantaina ja sunnuntaina klo 19.30.

Lue myös:

    Uusimmat