George Russellin ja Valtteri Bottaksen kolarikohuun uusi luku – brittikuljettaja kirjoitti suomalaiselle anteeksipyynnön: "Minä otan vastuun siitä"

Mercedeksen Valtteri Bottas ja Williamsin George Russell ajoivat viikonloppuna Emilia-Romagnan GP:ssä vaarallisen kolarin, josta on riittänyt runsaasti polemiikkia. Nyt Russell julkaisi Twitter-tilillään suomalaiselle suunnatun anteeksipyynnön.

Russell aloittaa anteeksipyyntönsä toteamalla, ettei sunnuntai ollut hänelle se mairittelevin päivä.

– Tiesin sen olevan yksi parhaista mahdollisuuksistamme saada tällä kaudella pisteitä. Kun pisteet merkitsevät yhtä paljon kuin ne merkitsevät tällä hetkellä, toisinaan otetaan riskejä. Se ei kuitenkaan kannattanut, ja minä otan vastuun siitä. Saatuani aikaa käsitellä tapahtumia jälkikäteen, tiedän, että minun olisi pitänyt käsitellä tilanne paremmin, Russell kirjoitti.

– Tunteet voivat nousta korkealle kuumassa tilanteessa. Eilen ne ottivat minusta voiton. Pyydän anteeksi Valtterilta, tiimiltäni ja jokaiselta, joka tunsi olonsa loukatuksi teoistani. Tuo ei ole se, joka minä olen. Odotan itseltäni enemmän, ja tiedän muiden odottavan minulta myös enemmän.

Lue myös:

    Uusimmat