Gazan vastarintapesäkkeet tyhjennetty

Sekä Neve Dekalimin että Kfar Daromin juutalaissiirtokunnat on tyhjennetty. Viranomaiset uhkaavat evakuointia väkivaltaisesti vastustavia tiukoilla oikeutoimilla.

Israelin armeija on murtanut evakuointikäskyä uhmanneiden juutalaissiirtokuntien vastarinnan Gazan kaistalla.

Israelin armeija kertoo tyhjentäneensä sekä Neve Dekalimin että Kfar Daromin juutalaissiirtokunnat. Evakuointi sai välillä väkivaltaisia piirteitä Neve Dekalimin ja Kfar Daromin synagogissa, minne vastustajat olivat kokoontuneet.

Tänään tyhjennettiin myös eteläinen Gadidin siirtokunta, missä vastarinta jäi vähäiseksi. Kuusi ihmistä pidätettiin. Palestiinalaisalueen 21 siirtokunnasta neljä on enää tyhjentämättä.

Israel vetää juutalaisasukkaat myös neljästä Länsirannan pienestä siirtokunnasta. Kahden asukkaat lähtivät vapaaehtoisesti jo aiemmin, mutta kahden voimakkaasti uskonnollisen siirtokunnan vastahankaiset asukkaat on tarkoitus häätää ensi tiistaina. Pakkomuutto taukosi tänään auringon laskiessa juutalaisten lepopäivän eli sapatin ajaksi.

Sharon Gazaan ensi viikolla

Israelin pääministeri Ariel Sharon matkustaa Gazan kaistalle ensi viikolla. Sharon aikoo tavata Gazan juutalaissiirtokuntia tyhjentäneitä sotilaita, kertoo uutistoimisto AFP.

Oikeistolainen Sharon oli aiemmin yksi siirtokuntaohjelman arkkitehdeistä, mutta vetäytymisen vuoksi hänestä on tullut äärijuutalaisten arkkivihollinen. Keskiviikkona Länsirannalla neljä palestiinalaista ampunut siirtolainen toivoi julkisesti, että joku murhaisi Sharonin.

Väkivaltaisuuksista kovia syytteitä

Israelin viranomaiset uhkaavat juutalaissiirtokuntien tyhjentämisen vastustajia tiukoilla oikeustoimilla, kertoi maan radio eilen illalla. Poliisin mukaan jatkossa esimerkiksi poliisia tai sotilasta lyövää mielenosoittajaa odottaa syyte murhayrityksestä.

Valtionsyyttäjä Menahem Mazuz ja puolustusministeri Shaul Mofaz ovat päättäneet, että väkivaltaisuuksia ei katsota läpi sormien. Päätös tehtiin sen jälkeen, kun eilisissä yhteenotoissa Gazan kahdessa siirtokunnassa loukkaantui 75 ihmistä, heidän joukossaan 31 poliisia ja sotilasta. Osa joukoista sai vammoja evakuoinnin vastustajien kaadettua heidän päälleen syövyttävää ainetta. Päivän kuluessa pidätettiin sata aktivistia.

Evakuointi päätökseen ensi viikon alussa

Vapaehtoisen muuton takaraja oli tämän viikon tiistaina. Israelin viranomaiset arvioivat nyt, että evakuointi saatetaan päätökseen ensi tiistaihin mennessä eli kaksi kertaa ripeämmin kuin alun perin arvioitiin.

Eilen alkuillasta valtaosa Gazan 8 500 siirtokuntalaisesta oli evakuoitu tai he olivat lähteneet vapaaehtoisesti.

Gazan suurimmassa siirtokunnassa, Neve Dekalimissa, joukot kantoivat yksi kerrallaan juutalaisaktivisteja pois synagoga-alueelta, jonne oli linnoittautunut yli tuhat, mahdollisesti jopa 2 000 ihmistä. Myös oikeistolaisten aktivistien Shirat Hajamin siirtokunta tyhjennettiin.

Talonpurku Gazassa alkoi

Talonpurku Gazassa alkoi eilen evakuoinnin vielä jatkuessa.

Kaivinkone kaatoi kasaan kevytrakenteisia taloja eteläisessä Kerem Azmonan siirtokunnassa, jonka asukkaat olivat jo jättäneet. Israel purkaa asuinrakennukset ja julkisista rakennuksista muun muassa synagogat ennenkuin se luovuttaa siirtokunta-alueet palestiinalaishallinnon käsiin. Yksistään purettavia asuinrakennuksia on parituhatta.

Purkamiselta säästyvät kasvihuoneet, jotka siirtyvät lahjoitusrahan turvin palestiinalaisille. Amerikanjuutalaiset lahjoittajat keräsivät kahdessa vuorokaudessa 11,5 miljoonan euron summan kasvihuoneiden ja niiden laitteiden lunastamiseksi israelilaisomistajilta. Operaation alkuunpanija oli Maailmanpankin entinen pääjohtaja James Wolfensohn.

Gazan kasvihuoneet ovat työllistäneet 3 500 palestiinalaista.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat