Fiskarsin toimitusjohtaja eroaa

Nathalie Ahlström
Yhtiön mukaan Nathalie Ahlström ja Fiskars-konsernin hallitus ovat yhteisesti sopineet, että Ahlström jättää tehtävänsä toimitusjohtajana.Lehtikuva
Julkaistu 09.05.2025 09:45

MTV UUTISET – STT

Kuluttajatarvikeyhtiö Fiskarsin toimitusjohtaja Nathalie Ahlström väistyy yhtiön johdosta.

Yhtiön mukaan Ahlström ja Fiskars-konsernin hallitus ovat yhteisesti sopineet, että Ahlström jättää tehtävänsä toimitusjohtajana.

Ahlström siirtyi Fiskarsille vuonna 2020 Fazerilta, jossa hän toimi makeisliiketoiminnan toimitusjohtajana.

– Nathalie aloitti yhtiön toimitusjohtajana pandemian aikana ja on johtanut merkittävää strategista muutosta yhtiössä, luoden pohjaa tulevalle kasvulle sekä tuloskulttuuria konsernille, sanoo hallituksen puheenjohtaja Paul Ehrnrooth tiedotteessa.

Hallitus käynnistää uuden toimitusjohtajan hakuprosessin. Fiskarsin väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Jyri Luomakoski.

Tuoreimmat aiheesta

Fiskars