Filippiineillä kaksi pommi-iskua

Etelä-Filippiineillä sijaitsevassa Zamboangan kaupungissa on tehty aamuseitsemän jälkeen Suomen aikaa kaksi pommi-iskua.

Ainakin kuusi ihmistä sai surmansa ja 144 haavoittui Etelä-Filippiineillä Zamboangassa tänään tapahtuneissa pommiräjähdyksissä. Haavoittuneista kahden tila on kriittinen. Ensimmäinen pommi räjähti Shop O'Rama -ostoskeskuksessa, joka sijaitsee vain parin korttelin päässä Zamboangan poliisiasemasta.

Kohta ensimmäisen räjähdyksen jälkeen toinen pommi räjähti ostoskeskuksen lähellä sijaitsevassa vihannesmyymälässä. Poliisien erikoisyksikkö teki vaarattomaksi yhteensä seitsemän pommia, jotka kaikki löytyivät kauppakeskuksen lähistöltä. Myöhemmin päivällä viranomaiset ottivat kiinni 16 ihmistä, joiden joukossa oli myös turkkilaisia ja malesialaisia. Poliisin mukaan heitä ei kuitenkaan epäillä iskusta, vaan heidät otettiin kiinni vain kuulusteluja varten. Räjähdyksien jälkeen Zamboangan liikkeet ja koulut suljettiin.

"Räjähdyksen takana muslimisissit"

Mikään ryhmä ei ole ilmoittautunut pommi-iskujen tekijäksi. Zamboangan kaupunginjohtaja Maria Clara Lobregat arveli kuitenkin heti räjähdyksen jälkeen, että syypäitä ovat muslimisissit. -Erittäin todennäköisesti räjähdyksen takana ovat muslimisissit. He tämän tekivät, sanoi Lobregat uutistoimisto Reutersille puhelimitse.
Filippiinien armeijan Zamboangan joukkojen komentaja Narciso Abaya tuomitsi iskun terroritekona. -Tuomitsemme tämän terroriteon. Me selvitämme tämän, Abaya lupasi.

Räjähdykset sattuivat vain kaksi viikkoa sen jälkeen kun karaokebaarin lähellä räjähtänyt pommi surmasi amerikkalaissotilaan ja kaksi filippiiniläissiviiliä Zamboangassa. Viranomaisten mukaan tämän räjähdyksen takana oli islamilainen Abu Sayyaf -sissiryhmä.

Armeijan mukaan tämänpäivän räjähdyksessä käytettiin TNT:tä kuten karaokebaarin iskussakin, mikä herättää epäilyksiä siitä, että tämänkin iskun takana olisi Abu Sayyaf.

Zamboanga sijaitsee vajaat 900 kilometriä etelään maan pääkaupungista Manilasta. Vajaan 700 000 asukkaan kaupunki on yksi suurimmista Filippiinien eteläosassa. Kaupungin asukkaista valtaosa on kristittyjä.

(MTV3-STT-AFP-Reuters-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat