Fiat sai lisää rahaa velkojapankeilta

Italialainen autovalmistaja Fiat pääsi myöhään eilen velkojapankkiensa kanssa sopimukseen lisärahoituksesta. Fiatin kolme tärkeintä luotottajaa, Banca di Roma, IntesaBCI ja Sanpaolo IMI, antavat yhtiölle 3,0 miljardin euron suuruisen lisälainan. Lisäksi pankit ostavat 51 prosentin enemmistöosuuden Fiatin rahoitus- ja leasingyksiköstä.

Kauppa lyhentää kahdeksalla miljardilla eurolla Fiatin kokonaisvelkaa, jonka arvioidaan nousevan noin 33 miljardiin euroon. Fiatin nettovelka kipusi maaliskuun lopussa jo 6,6 miljardiin euroon, mutta yhtiön tavoitteena on kutistaa se puoleen vielä tämän vuoden aikana.

Fiatin ja pankkien mukaan nyt sovittu rahoituspaketti perustuu Fiatin aiempien saneeraushankkeiden pohjalle, mutta niiden toteutusta on määrä nopeuttaa.

Fiat ilmoitti kaksi viikkoa sitten laajoista irtisanomisista ja omaisuuden myynnistä. Fiatin suunnitelmiin kuuluu myös sen omistaman urheiluautovalmistaja Ferrarin vieminen pörssiin. Markkinoilla on arveltu, että Fiat saattaa joutua myös myymään 80 prosentin omistuksensa tappiollisesta autoyksiköstään Fiat Autosta. Fiatilla on optio myydä loputkin autoyksiköstä General Motorsille, joka osti viidenneksen siitä kaksi vuotta sitten.

Fiat teki 529 miljoonan euron nettotappion vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Yhtiö velat ovat 33 miljardia euroa.

(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat