Ferrari-pomo esitelmöi Räikköselle ja Alonsolle - "Toivottavasti teki vaikutuksen"

Ferrarin tekninen johtaja James Allison on pyrkinyt vakuuttamaan sekä Kimi Räikkösen että Fernando Alonson Ferrarin edistymisestä esittelemällä heille tallin ensi vuoden suunnitelmat.

- Meidän molemmat kuljettajamme olivat äskettäin Maranellossa. Molemmat keskustelivat ensi vuoden suunnitelmistamme, molemmille esitettiin meidän ohjelmamme ja heille annettiin mahdollisuus antaa palautetta nykyisen automme heikkouksista ja vahvuuksista, Allison kertoi Ferrarin nettisivuilla.

Allisonille on tärkeää, että myös kuljettajat hyväksyvät suunnitelmat Ferrarin suorituskyvyn parantamisesta.

- On mahtava asia, kun kuljettaja hyväksyy sen, mitä me olemme tekemässä. Me panostamme suuresti siihen, että he näkevät meillä olevan suunnitelmat kohdallaan. Kimi on varsin uusi tiimissämme, Fernandolla on jo joitain vuosia Ferrarilla, mutta hän ei ole vielä saavuttanut niitä tavoitteita, joita haluaa. Toivon, että se esitys, jonka hänelle tein, vaikutti hänet, mutta teidän pitäisi kysyä sitä häneltä, Allison totesi.

Ferrarilla on käynnissä laaja-alainen muutosohjelma.

- Suuria muutoksia ja pieniä muutoksia täytyy tehdä samaan aikaan, koska missä tahansa F1-tallissa on paljon helpompaa tehdä tallista huonompi kuin on tehdä siitä parempi. Absoluuttisessa mielessä ne muutokset, joita täytyy tehdä, ovat melko pieniä, mutta niitä on paljon. Niitä on tapahtunut jo joidenkin kuukausien ajan ja Marco Mattiacin saapuminen on auttanut niiden galvanoimista. Ferrarilla on tapahtunut kaikilla tasoilla muutoksia, jotka auttavat meitä siirtymään oikeaan suuntaan. Pienien muutoksien yhteenlaskettu summa on jotain merkittävää, Allison kertoi.

Lue myös:

    Uusimmat