Australian avoimen tennisturnauksen suosikit selvittivät kolmannen kierroksen kompastelematta.
Ykkössijoitettu Roger Federer kellisti vaivatta espanjalaisen Albert Montañésin 6-3, 6-4, 6-4. "Federer Express" tarvitsi voittoon vain tunnin ja 48 minuuttia. Otteluvoitto oli sveitsiläiselle mestaripelaajalla jo uran 50. Australian avoimissa.
- Tämä ensimmäinen viikko piti selvittää kunnialla. Nyt on hyvä fiilis ja luottavainen olo. Olen niin fyysisesti kuin henkisesti hyvässä iskussa, kuten turnauksen toisen viikon alussa pitääkin olla, Federer tuumi.
Federer on selviytynyt 16 parhaan joukkoon kaikissa grand slam -turnauksissa vuoden 2004 Wimbledonista lähtien.
Kuudenneksi rankattu Venäjän Nikolai Davydenko otti vakuuttavan 6-0, 6-3, 6-4 -voiton argentiinalaisesta Juan Monacosta, mutta kohtaa seuraavaksi astetta kovemman vastuksen, kun kentän toiselle puolelle tulee yllätysvalmis Fernando Verdasco. Yhdeksänneksi sijoitettu espanjalainen eteni helposti 4. kierrokselle, kun virustaudin kiusaama Itävallan Stefan Koubek luovutti kolmannen kierroksen ottelun hävittyään ensimmäisen erän 1-6.
Isompia ongelmia ei ollut myöskään Novak Djokovicilla. Turnauksessa kolmanneksi sijoitettu serbi otti loistopelillä 6-1, 6-1, 6-2-voiton uzbekistanilaisesta Denis Istominista. Djokovic kohtaa seuraavaksi Puolan Lukasz Kubotin, joka sai luovutusvoiton, kun Venäjän Mihail Juzhni ei voinut pelata rannekipujen takia.
