Fanit kauhuissaan: Hajosiko Yölintu-yhtye?

Suositun Yölintu-yhtyeen virallisen Facebook-sivuston viesti on huolestuttanut bändin fanit.

Yölintu on keväästä asti kokenut kovia kolhuja, kun bändin keulahahmon Simo Silmun keikkakuntoa on ihmetelty. Promoottori Timo Niemen mukaan keikkakunnon heikentymisessä on ollut kyse Silmun väsymisestä. Niemi myönsi loppukesästä MTV3.fin Viihdeuutisille olleensa bändin sekä keikkamyyjien kanssa Silmusta huolissaan jo pidemmän aikaa.

– Kelle tahansa artistista, jolla on pitkä ura takana, tulee jossain vaiheessa väsymyksen aikoja, sitten noustaan taas uudestaan. Pakostakin puurtaminen ja pitkät vuodet alkavat näkyä jossain vaiheessa, Timo Niemi totesi tuolloin.

Kohutun kevään ja kesän jälkeen Yölintu on keikkaillut tasaisen varmaan tahtiin koko syksyn ajan. Kuitenkin keskiviikkoiltana fanit kauhistuivat Yölinnun viralliselle Facebook-sivustolle ilmestynyttä tekstiä, jonka useat tulkitsivat vihjeenä bändin hajoamisesta.

– On aika matkata kohti uusia seikkailuja - kiitämme kaikkia menneistä vuosista! -statuksen ovat allekirjoittaneet bändin soolokitaristi Freda, rumpali Mika ja bassokitaristi Kari.

Parhaillaan Yölintu juhlii 20-vuotista taivaltaan ja keikkoja bändille on buukattuna jo pitkälle vuoteen 2012. Kysymys kuuluukin, tarkoittavatko bändin jäsenet uusilla seikkailuilla 20-vuotisen uran jälkeisiä uusia elämyksiä vai onko Silmun nyt hankittava uusi bändi ympärilleen?

Yölinnun hajoamishuhuista uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat