F1-talli antoi potkut nuorelle kuljettajalle – vaikuttiko röyhkeä historia päätökseen?

Nuoriso- ja kehityskuljettajana toiminut Ticktum oli allekirjoittanut aiemmin tänä vuonna jatkosopimuksen, mutta talli ilmoitti keskiviikkona yhteistyön päättyvän välittömästi. Tarkempaa syytä päätökselle ei kerrottu.

Tilanteen myötä on käynyt ilmi Ticktumin Twitch-palvelussa aiheuttama kohu muutamia päiviä sitten, jossa pelaamistaan striimannut kuski solvasi Williamsin kuljettajaa Nicholas Latifia.

– Hän on paska. Hän ajaa F1:ssä ja F2:ssa vain siksi, koska hänellä on rahaa, Ticktum totesi.

Latifin isä Michael on ruokakonserninsa kautta miljardeja kerryttänyt liikemies, joka osti muutamia vuosia sitten kymmenen prosentin osuuden McLaren-groupista.

Brittikuljettaja itse kiistää Twitch-kohun yhteyden lähtöönsä. Hän kertoi sosiaalisessa mediassa, että asiasta oli päätetty jo viikkoja sitten.

Ticktum tunnetaan ongelmallisesta historiastaan. Hänet muistetaan esimerkiksi kilpailukiellosta tahallisen kolarin jälkeen ja toinen toistaan räväkämmistä kilpakumppaneita koskeneista kommenteista.

Lue myös:

    Uusimmat