F1-maailmanmestari Nico Rosberg letkautti ”uudesta” Valtteri Bottaksesta – "Ehkä hän oppi sen minulta"

Valtteri Bottaksen alkukausi on säväyttänyt monet F1-seuraajat, asiantuntijat sekä myös lajin maailmanmestarit. Vuonna 2016 MM-sarjan nimiinsä vienyt Nico Rosberg nostaa hattua Bottakselle, joka on ottanut tähän mennessä neljästä ajetusta kisasta kaksi voittoa.

Rosberg kommentoi Bottaksen otteita omalla YouTube-tilillään. Rosberg lähestyi koko tilannetta kuljettajan näkökulmasta.

– Näemme juuri nyt aivan toisenlaisen Valtterin. Toki, kaikki menee tällä hetkellä hänen kannalta oikeaan suuntaan. Viime kaudella hänellä oli paljon epäonnea – nyt suunta on ollut aivan toinen. Tuollainen vie itseluottamuksen aivan uudelle tasolle. Valtterilla se on nyt todella korkealla ja olen varma, että hän jatkaa taistelua Lewisin (Hamilton) kanssa tulevissa kisoissa, Rosberg mietti.

Videolla Rosbergilta kysyttiin siitä, voiko Bottas voittaa tällä kaudella mestaruuden?

– Varmasti. Ei ole mitään syytä, että miksi ei. Hän on koko ajan vahva. Aika-ajoissa hän on aivan Lewisin vauhdissa, Rosberg pohti.

Koko talven ja alkukauden iso puheenaihe on ollut niin sanottu Bottas 2.0. Alkukauden kisoissa radalla on nähty entistä röyhkeämpi suomalaiskuski, joka ei ole antanut periksi tallikaverinsa paineen alla.

Rosberg hämmästelee sitä, miten paljon Bottaksen yleisilme on muuttunut lyhyessä ajassa.

– Se on uskomatonta, miten aivan kausien välissä voi tapahtua tuollaista. Viime vuonna hän oli aivan hukassa. Sitten hän ikään kuin nollasi itsensä. Hän varmaan oppi jotain minulta sen suhteen, että miten talven aikana voi kasata itsensä uudelleen, Rosberg totesi hymyillen, viitaten omaan valmistautumiseensa ennen mestaruuskautta 2016.

– Sitten hän tuli ja taisteli vahvasti, eikä hän keskittynyt mitenkään Lewisiin, vaan hän keskittyi itseensä ja on hoitanut homman. Se on kuitenkin se, mikä merkkaa ja Valtteri teki niin. Hattu pois päästä – kaikki menee hyvin, Rosberg hehkutti.

Bottas johtaa nyt MM-sarjaa yhden pisteen erolla tallikaveriinsa Hamiltoniin nähden (87-86).

Rosbergin analyysi videomuodossa näkyy alta:


Lue myös:

    Uusimmat