F1-asiantuntija hämmästeli – miksi Mercedes ei päästänyt Lewis Hamiltonia Valtteri Bottaksen ohi?

Valtteri Bottas ajoi hienosti Itävallan GP:n voittoon kisassa, joka oli varsin rikkonainen. Nastolalainen joutui taistelemaan pitkään voitosta tallikaverinsa Lewis Hamiltonin kanssa. F1-asiantuntija Karun Chandhok on nostanut esiin oman mielipiteensä lopun tapahtumista.

Tuomaristo päätti nimittäin kisan loppuvaiheessa antaa viiden sekunnin aikarangaistuksen Hamiltonille tämän kolarista Red Bullin Alex Albonin kanssa.

Se tarkoitti lopulta sitä, että Ferrarin Charles Leclerc ja McLarenin Lando Norris nousivat lopputuloksissa ohi Hamiltonin.

Muun muassa Sky Sportsilla asiantuntijana toimiva Chandhok oli sitä mieltä, että Mersun olisi kannattanut harkita Hamiltonin päästämistä ohi Bottaksen.

– Täytyy myöntää, että olen hieman yllättynyt, että Mercedes ei vaihtanut Valtterin ja Lewisin paikkoja viimeiseksi 2–3 kierrokseksi ja antanut LH:n tehdä viiden sekunnin eron Norrisiin ja Leclerciin…

Bottas olisi ilman virheitä pysynyt viiden sekunnin sisällä Hamiltonista ja noussut aikarangaistuksen myötä joka tapauksessa ohi brittikuskin tuloslistalla.

Katso twiitti alta.

Lue myös:

    Uusimmat