Porvoossa järjestetään marraskuun ensimmäisenä keskiviikkona yhteinen nyrkkeilyn ammattilais- ja amatööri-ilta, jossa Eva Wahlströmin lisäksi nähdään pitkästä aikaa kehässä myös "Käpylän Pyöveli" Jukka Järvinen. Hän saa vastaansa Tshekin kokeneen Vladislav Drusonin.
Naisnyrkkeilyn tämän hetken kuumin nimi, tuore EM-hopeamitalisti Eva Wahlström ei malttanut pitää huilia kuin päivän EM-finaalin jälkeen. Häviö turkkilaiselle jäi sen verran kismittämään, ettei lomailusta olisi tullut mitään, hän kuvailee silloisia tunteitaan.
- Hävisin vasurille, ja siksi ottelen Porvoossa vasuria vastaan. Soitin itse Ruotsiin Josefina Tengrothille ja pyysin häntä vastustajakseni, koska tiesin hänet vasuriksi. Eli helpolla en halua päästä tässäkään ottelussa, Wahlström kertoo tulevasta vastustajastaan. Tengroth on hallitseva Pohjoismaiden mestari.
Tshekkiläisen ja Järvisen piti kohdata jo heinäkuussa Helsingissä, mutta silloin raha-asiat menivät sen verran ristiin, että raskaan sarjan ottelu peruuntui. - Valmistauduin peruuntuneeseen otteluun huolella ja siksi on hyvä, että ottelu vihdoinkin toteutuu. Olen saanut harjoitella 1,5 vuotta terveenä, joten olen loistokunnossa, molempien olkapäidensä leikkauksesta täysin toipunut Järvinen sanaili maanantaina Porvoossa.
Järvinen on nyt 40 vuotta ja hänen vastustajansa on pari vuotta nuorempi. Järvisellä on takanaan 27 ammattilaisottelua. Voittamistaan 22 ottelusta 16 on tullut tyrmäyksellä. Porvoon ottelu on suunniteltu kuusieräiseksi.
Amatöörisäännöin otellaan miesten sarjoissa näillä näkymin kolme kamppailua. Porvoon Nyrkkeilijöiden Miika Forsström kohtaa 60 kilon sarjassa Tapanilan Erän Dimitri Faltin. Porvoon Nyrkkeilijöiden raskassarjalainen Robert Helenius edusti Tammer-turnauksessa Ruotsia ja murjoi Tampereen Jarno Rosbergin heti avausottelussa. Rosberg on haastanut Heleniuksen nyt uusintaotteluun. Kolmanteen otteluun haetaan vielä Porvoon Petter Antmanille vastusta 81-kilon sarjaan.
(MTV3-STT)
