Euroopan keskuspankki jätti ohjauskoron ennalleen

Euroopan keskuspankki on odotetusti pitänyt ohjauskoron ennallaan kokouksessaan. Korko jätettiin 3,25 prosenttiin, jossa se on ollut viime vuoden marraskuusta lähtien.

Pankin mukaan sen päätöksen takana on yhä jatkuva epävarmuus talouskehityksen suunnasta. Euroopan keskuspankin pääjohtaja Wim Duisenberg piti euron viimeaikaista vahvistumista tervetulleena kehityksenä.

- Valuuttakehitys tai inflaation laskeminen alle pankin asettaman kahden prosentin katon eivät ole riittäneet häivyttämään kaikkia taloushuolia. Viimeaikaiset tiedot antavat ristiriitaisia signaaleja, Duisenberg totesi tiedotustilaisuudessa.

Euron vahvistumisen lisäksi ilmassa on muun suuntaisia merkkejä. Pääjohtajan mukaan esimerkiksi palkkakehitys hillitsee toiveita hintapaineiden vähenemisestä. Analyytikot odottavat keskuspankin nostavan ohjauskorkoaan viimeistään neljännellä vuosineljänneksellä talouden toipumisen myötä.

Euroalueen ulkopuolella myös Englannin keskuspankki piti tänään koron ennallaan neljässä prosentissa, ja Ruotsin keskuspankin odotetaan seuraavan esimerkkiä. Englannissa korot ovat alimmalla tasollaan 38 vuoteen.
Muista poiketen Norjan keskuspankki nosti ohjauskorkoaan eilen puolella pisteellä. Se pyrki toimenpiteellä hillitsemään maan öljyntuotannon aiheuttamia inflaatiopaineita.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat