EU tukee Yhdysvaltoja terrorismia vastaan

EU tukee Yhdysvaltoja terrorismin vastaisessa rintamassa, EU:n johtajat sanoivat lausunnossaan terrori-iskujen vuosipäivänä. Terrori-iskuihin on tänään varauduttu eritoten Saksassa.

Euroopan unioni "seisoo rinta rinnan Yhdysvaltojen kanssa" terrorismin vastaisessa rintamassa, unionin johtajat sanoivat lausunnossaan New Yorkin ja Washingtonin terrori-iskujen ensimmäisenä vuosipäivänä.

Lausunnossaan EU vannoi saattavansa terrorismiin syyllistyneet oikeuden eteen, mutta painotti myös kulttuurien välistä solidaarisuutta, jotta vastaavat tapahtumat voitaisiin tulevaisuudessa estää.

-Syyskuun 11. päivän terrori-iskut ovat saaneet aikaan perusteellisempaa kansainvälistä yhteistyötä kuin vuosikausiin, lausunnossa todettiin.

-Valtiot ympäri maailmaa ovat yhdistyneet yhteisen tarkoituksen taakse --. Tämä ainutlaatuinen solidaarisuus on säilytettävä ja sitä on tuettava, myös kulttuurien välisen vuoropuhelun keinoin. Lausunto päättyi osanottoon:

-Muistelemme tuota traagista päivää syvästi surullisena. Ajatuksemme ja rukouksemme menevät kärsineille perheille ja ystäville Yhdysvalloissa sekä kaikkialla maailmassa niille, jotka ovat joutuneet osallisiksi vuosi sitten alkaneesta väkivallasta.

Euroopan unionin lausunnon allekirjoittivat unionimaiden hallitusten päämiehet, ja siihen yhtyivät myös EU:n virkamiehet, europarlamentaarikot sekä EU:n hakijamaiden johtajat.

Saksassa tiukat turvatoimet

Saksan poliisi tunkeutui aamulla hampurilaiseen moskeijaan etsiessään terroristiepäiltyä. Miehen uskotaan suunnittelevan pommi-iskua, paikalliset viranomaiset kertoivat.

Saksassa on varauduttu terrori-iskujen vuosipäivään tiukemmilla turvatoimilla kuin muualla Euroopassa, koska maan viranomaiset ovat saaneet useita vihjeitä ääriryhmien toiminnasta.

Poliisi ratsasi eilen syyrialaissyntyisen miehen tekstiiliyhtiön varaston Hampurissa ja kuulusteli tätä tiedoista, joiden mukaan hän on tukenut ääri-islamilaisia. Viime viikolla Saksassa pidätettiin amerikkalainen nainen ja turkkilainen mies epäiltyinä suunnitelmista tehdä pommi-isku Yhdysvaltain tukikohtaan.

(MTV3-STT-AFP)

Ulkoministeri Erkki Tuomioja toivoo, että sellaiset toimenpiteet, joilla terrorismin kasvualusta saadaan poistetuksi vähitellen voimistuisivat.

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Tapani Vaahtoranta puolestaan arvioi, että vuoden takaisten terrori-iskujen tavoitteena ei ollut tuhota Yhdysvallat, vaan vaikuttaa maan poliittiseen tahtoon. Koska Osama bin Laden ja Al-Qaida eivät tässä tavoitteessaan yhdellä iskulla onnistuneet, on uusien iskujen uhka yhä olemassa.
(Huomenta Suomi 11.09.2002)

Lue myös:

    Uusimmat