EU: Telakkatuet hyväksytään huomisessa kokouksessa

EU:n komissio on vahvistanut, että telakkatuet hyväksytään huomenna Luxemburgissa pidettävässä maatalousneuvoston kokouksessa. Etelä-Koreaa vastaan suunnatut tuet astuvat voimaan aikaisintaan syksyllä.

Komission ilmoitus merkitsee sitä, että vaa'ankielenä ollut Ranska on asettunut kannattamaan EU-maiden laivanrakennusteollisuuden pönkittämistä. Aiemmat esitykset ovat kaatuneet määrävähemmistöllä Ranskan avustuksella.

Ranska houkuteltiin valtionapujen kannattajien ruotuun lisäämällä tukilistalle rahti- ja kemikaalialusten rinnalle nesteytettyä maakaasua kuljettavat LNG-tankkerit. Ranskan taivuttaneen esityksen tekivät kolmisen viikkoa sitten komissaarit Erkki Liikanen, Mario Monti ja Pascal Lamy.

Kilpailukomissaari Monti perusteli tänään, että kolmikko halusi katkaista pitkään jatkuneen halvaantuneisuuden tilan, johon tukikiista oli ajanut neuvoston. Montin mielestä tukiratkaisu ei sodi EU:n yleisiä, tukia astustavia periaatteita ja päätöksiä vastaan. Kyse on nyt yksittäisestä toimesta, jolla halutaan katkaista Etelä-Korean epäterve kilpailu. Hän muistutti, että tukijakso on rajattu tarkkaan kevääseen 2004 asti, ja tuen enimmäismäärä on karsittu kuuteen prosenttiin.

EU antaa Etelä-Korealle syyskuun loppuun asti aikaa lopettaa telakoidensa tukeminen. Mikäli sopua ei sitä ennen synny neuvotteluissa, valtionavut otetaan käyttöön ja kiista viedään samalla Maailman kauppajärjestöön (WTO).

Komissio aloittaa WTO-käsittelyn pohjustamisen jo lähiaikoina hakemalla lisää näyttöä Etelä-Korean väitetyistä tuista. Etenkään LNG-alusten osalta todisteet eivät ole vielä riittävät WTO:lle. Komission aiempien selvitysten mukaan Etelä-Korean laittomana pidetty tuki loi pohjan, jolla useat maan telakat vedettiin voitollisiksi vuonna 2001.

Huomisessa maatalousneuvoston kokouksessa EU:n telakkatuet siunataan enää muodollisesti. Puheenjohtajamaa Espanja tuo tuet käsittelyyn a-asiana, joka merkitsee hyväksyntää pelkällä nuijan kopautuksella. Telakoiden avittamista tiukasti vastustava Suomi joutuu ottamaan tuet pikaisesti kansalliseen käsittelyyn.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat