EU:n valiokuntakokous alkaa Kuhmossa

Kuhmo on saanut järjestääkseen EU:n Alueiden komitean virallisen valiokuntakokouksen, jossa komitean valiokunta 7 ja sen alavaliokunta pitävät kokouksensa. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Suomessa järjestetään virallinen Alueiden komiten valiokuntakokous.

Perjantaina alkavan kolmipäiväisen kokouksen aikana valiokunta pohtii kulttuurin asemaa työllisyyden edistäjänä. Lausunto annetaan myös ehdotuksesta tutkimuksen ja teknologian viidenneksi puiteohjelmaksi, kulttuurikaupungista vuoden 2000 jälkeen sekä toimintasuunnitelmasta tehokkaiden televisiopalvelujen käyttöönottamiseksi Euroopassa.

Alavaliokunta 7 käsittelee nuoriso- ja liikunta-asioita. Kuhmon kokouksessa annetaan lausunto tyttöjen ja poikien tasaveroisista vapaa-ajanviettomahdollisuuksista ja tasavertaisuudesta erityisesti EU:n nuoriso- ja liikuntaohjelmissa.

Kokouksen yhteydessä järjestetään myös kansainvälinen seminaari, jonka aiheena on paikallisuus maailmassa. Seminaarissa nostetaan esiin paikallisuuden ja alueellisuuden merkitys.

Kokouksissa on simultaanitulkkaus kaikille EU:n virallisille kielille, ja paikalle odotetaan noin 80-100:aa osallistujaa EU-maista ja Alueiden komitean organisaatiosta.

Kokouksen aikana Kuhmossa on meneillään Kainuun Rastiviikko ja alkamassa on Kuhmon Kamarimusiikkiviikko. Kokousvieraille tarjotaan myös mahdollisuus tutustua rajan takaisiin Vienan Runokyliin.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat