EU:n ulkoministerit varoittivat Venäjää

Ministerit vaativat, että Venäjä allekirjoittaa EU:n kanssa uuden kumppanuus- ja yhteistyösopimuksen ennen unionin laajenemista "vakavien seurauksien" uhalla.

Laajentumisen rahoituksesta ei päästy vielä sopuun

Euroopan unionin ulkoministerit varoittivat tänään Venäjää "vakavista seurauksista" osapuolten suhteissa, jos Venäjä ei allekirjoita EU:n ja Venäjän uutta kumppanuus- ja yhteistyösopimusta ennen unionin laajentumista 1. toukokuuta, kertoivat diplomaattilähteet uutistoimisto AFP:lle.

Ministereiden lausunnossa Venäjää kehotettiin uudistamaan sopimus ilman ennakkoehtoja ennen 10 uuden jäsenmaan liittymistä EU:hun. Ministereiden mukaan sopimuksen täytyy päteä automaattisesti myös uusiin jäsenmaihin.

- On ongelma myös Venäjän osalta, jos sopimusta ei ratifioida toukokuun 1. päivään mennessä, ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) sanoi Brysselissä ulkoministerikokouksen jälkeen. Hänen mukaansa EU on osaltaan valmis keskustelemaan kaikista niistä huolista ja ongelmista, mitä Venäjä näkee EU:n laajentumisen voivan aiheuttaa.

Esimerkkinä Tuomioja mainitsi tietyt kauppapoliittiset ongelmat. -Meidän mielestämme ne ovat kyllä liioiteltuja, mutta olemme valmiita keskustelemaan kaikeasta.

Venäjä pelkää kauppaetujen menettämistä

Venäjä on vastustanut kumppanuus- ja yhteistyösopimuksen ratifiointia myös kymmenen uuden maan osalta, sillä se pelkää kauppaetujensa menettämistä läheisten naapureidensa kanssa. Vappuna unioniin liittyvistä kymmenestä maasta kahdeksan on entisiä neuvostomaita.

Ulkoministerit eivät tarkentaneet, mitä heidän tarkoittamansa vakavat seuraukset voisivat olla. Mitään ehdotusta mahdollisista vastatoimista Venäjää kohtaan ei Tuomiojan mukaan ole vielä tuotu pöytään, eikä sellaista tilannetta haluta ennakoida.

Mahdollisina vastatoimina voisivat olla esimerkiksi tullimaksujen nostaminen, EU:n ja Venäjän välisen kaupan vaikeuttaminen eli kaupan esteiden pystyttäminen, poliittisen vuoropuhelun lopettaminen ja toukokuulle suunnitellun EU-Venäjä-huippukokouksen peruuttaminen.

Suhteet vaikeassa vaiheessa

Kumppanuus- ja yhteistyösopimuksen laajentaminen myös uusiin jäsenmaihin on yksi hankalimmista asioista Venäjän ja Euroopan unionin suhteissa, jotka ovat tällä hetkellä muutoinkin varsin vaikeassa vaiheessa. Ministeri Tuomioja ei halunnut käyttää sanaa kriisi, mutta myönsi, että ongelmia on ollut.

EU:n ja Venäjän suhteiden kulmakivi on kumppanuus ja yhteistyösopimus (PCA), joka allekirjoitettiin vuonna 1994 ja tuli voimaan vuonna 1997. Se luo kehyksen kahdenvälisille suhteille.

Sopimus kattaa muun muassa kauppa- ja talousyhteistyön, yhteistyön liikenne-, energia- ja kuljetusasioissa, poliittisen vuoropuhelun ja sisä- ja oikeusasiat eli esimerkiksi yhteistyön huumekaupan ja järjestäytyneen rikollisuuden vastustamisessa.

EU on Venäjän suurin kauppakumppani: tällä hetkellä Venäjän ulkomaankaupasta noin 37 prosenttia tulee unionista. Laajentumisen jälkeen 25 maan unioni muodostaa arviolta puolet Venäjän ulkomaankaupasta.

(MTV3-STT-AFP)

(Yhdeksän uutiset 23.02.2004)

Lue myös:

    Uusimmat