Mainos

EU-ministerit vahvistivat sähköisen allekirjoituksen

Euroopan unionin televiestintäministerit vahvistivat tiistaina sähköistä allekirjoitusta koskevan direktiivin.

Olli-Pekka Heinonen

Hyväksyntä merkitsee sitä, että sähköisestä allekirjoituksesta tulee yhtä sitova ja laillinen kuin kynällä kirjoitetusta.

Kokousta johtanut liikenneministeri Olli-Pekka Heinonen arvioi, että direktiivi rohkaisee sähköistä kaupankäyntiä ja vauhdittaa verkkoliiketoiminnan kehittymistä. Liikenneministeriö valmistelee parhaillaan lakia varmennuspalveluista, ja sähköinen allekirjoitus aiotaan sisällyttää lähiaikoina Suomen lainsäädäntöön.

Sähköistä allekirjoitusta tarvitaan ennen muuta Internetin välityksellä käytävässä kaupassa. Ongelmana on ollut se, että esimerkiksi luottokorttiostoksissa allekirjoitusten aitous on vaikea todistaa. Direktiivin toivotaan parantavan mahdollisuuksia saada selville sähköisten verkkojen tiedostojen alkuperä ja onko tietoja muutettu.
Uusia ulottuvuuksia se voi avata erilaisten virallisluonteisten asiakirjojen täyttämisessä. Telealan ministerit sopivat myös linjoista, joiden mukaan sähköisen viestinnän säännöksiä ryhdytään muuttamaan. Ministerit hyväksyivät päätelmät, joissa todetaan säätelyn selkeyttämisen tarve.

-Kyse on hyvin pitkälti siitä, miten Eurooppa kykenee tietoyhteiskunnassa osoittamaan kilpailukykynsä ja miten nopeasti luomaan mahdollisimman suotuisan lainsäädännöllisen ympäristön, Heinonen totesi.

Heinosen mukaan oleellista on teknologinen neutraalius. Toisin sanoen erilaiset jakelutekniikat on pidettävä samassa asemassa.

-Lähdemme siitä, että tekniikat kilpailevat keskenään ja niitä kohdellaan lainsäädännössä samalla tavalla, Heinonen sanoi. Asian valmistelu jatkuu Portugalin puheenjohtajuuskaudella. Uusia ehdotuksia säädöksiksi odotetaan EU:n komissiolta ensi kesän loppuun mennessä.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.