EU-komissio haastaa Suomen oikeuteen – "täydellinen yllätys"

EU:n komissio haastaa Suomen oikeuteen energiamarkkinasääntöjen puutteellisesta toimeenpanosta. Komissio ilmoitti tänään nostavansa kanteen Euroopan tuomioistuimessa, koska Suomi ei ole sisällyttänyt sähkö- eikä maakaasudirektiiviä kokonaan kansalliseen lainsäädäntöön.

Komissio vaatii Suomea maksamaan yhteensä 60 710 euron suuruisen päivittäisen sakon puutteellisesti toimeen pannuista direktiiveistä. Sakot tulevat maksettavaksi siitä päivästä alkaen, jona tuomioistuin vahvistaa ne.

Sakkoa kertyy siihen asti, kunnes komissio saa ilmoituksen, että direktiivit on sisällytetty kokonaan osaksi kansallista lainsäädäntöä. Vuodessa sakkoa kertyisi maksettavaksi runsaat 22 miljoonaa euroa.

Komissio on jo aiemmin huomauttanut Suomea puutteellisesta täytäntöönpanosta. EU-maiden oli otettava sähkö- ja maakaasudirektiivi osaksi kansallista lainsäädäntöä viimeistään viime vuoden maaliskuun alussa. Suomen lisäksi komissio haastaa oikeuteen myös Puolan. Siltä vaadittu päiväsakko on 88 820 euroa.

Komission ilmoitus tuli teollisuusneuvos Arto Lepistön mukaan täydellisenä yllätyksenä työ- ja elinkeinoministeriölle. Komission keväällä antaman huomautuksen jälkeen TEM oli Lepistön mukaan sopinut komission kanssa, että puutteet korjataan.

– Emme ole saaneet asiasta vielä muuta tietoa kuin komission tiedotteen. Kyllä se oli yllätys, asian piti olla kunnossa, sanoi Lepistö.

(MTV3–STT)

Lue myös:

    Uusimmat