EU-kansalaisia evakuoidaan Libanonista

Libanonin pääkaupungissa Beirutissa oli Israelin pommitusten alkaessa ulkoministeriön mukaan noin 140 suomalaista, joista satakunta asuu kaupungissa pysyvästi.

Pohjoismaat ovat aloittaneet kansalaistensa evakuoinnin kaupungista.

Norjan suurlähetystön työntekijät joutuivat tekemään vaikeita ratkaisuja, kun kaikki halukkaat eivät mahtuneet Syyriaan menossa olleisiin busseihin.

Kaikkien kaupungista pois halunneiden oli pitänyt olla yhteydessä lähetystöön ja varata paikka kuljetuksessa. Hetkeä ennen lähtöä paikalle oli kuitenkin ilmestynyt paljon odotettua enemmän väkeä - eikä kaikille riittänyt paikkaa busseissa.

- Täällä koettiin dramaattisia hetkiä ja käytiin hankalia neuvotteluja rekisteröinnin aikana. Me päätimme antaa etusijan niille, joilla oli Norjan passi, kertoi asiainhoitaja Tryggve Gjesdal.

Viime hetkellä hän kuitenkin päästi mukaan tytön, jolla oli Libanonin passi, mutta voimassa oleva oleskelulupa Norjaan.

- Hän itki lohduttomasti ja hänen isällään oli norjalainen passi,selitti Gjesdal päätöstään.

Rannalle jäivät sen sijaan kymmenisen islantilaista, jotka olivat hyvin tyytymättömiä norjalaisten päätökseen.

Myös tuhansien ruotsalaisten evakuointi alkoi päivän mittaan. Viranomaiset ovat vuokranneet kymmenen linja-autoa, jotka kuljettavat ihmisiä Beirutista Syyrian puolelle Aleppoon. Kotimatka jatkuu erikoislennoilla Damaskoksesta.

Ensimmäiset Libanonista evakuoidut tanskalaiset saapuivat varhain aamulla lennolla Kööpenhaminaan. Tanskan viranomaiset kertoivat vuokranneensa lisää lentokoneita tanskalaisten lennättämiseksi Syyriasta kotiin.

Libanonissa olevat suomalaiset on tarkoitus kuljettaa maasta laivalla ensin Kyprokseen, mistä jatka voi jatkua Suomeen. Useiden EU-maiden yhteiset kuljetukset hoidetaan ulkoministeriön mukaan ranskalaisaluksilla.

Myös lukuisat muut maat ovat aloittaneet tai valmistelevat evakuointeja.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat