EU ja Marokko kiistelevät kalastussopimuksista

Espanja on määrännyt kalastajansa takaisin kotisatamiin Marokon vesiltä, kun Marokko kielsi eurooppalaisilta kalastusaluksilta pääsyn kalavesilleen.

Marokko hiiltyi, kun Euroopan parlamentti kieltäytyi jatkamasta vuodella EU:n ja Marokon kalastussopimusta.

Ennen kiistaa Espanja oli suurin ulkomainen kalastuslaivasto Marokon vesillä. Espanjalla oli käytössään sata kaikkiaan 120 kalastuslisenssistä.

Espanjan suurimman ammattiliiton CCOO:n mukaan kielto uhkaa tuhannen kalastajan työpaikkaa. Epäsuorasti sillä on vaikutuksia jopa 5000 ihmisen työpaikkoihin.

Sopimuksen mukaan EU olisi korvannut Marokolle vuodessa 36 miljoonaa euroa, jotta se olisi avannut kalastusvetensä unionille. Parlamentti kuitenkin torjui sopimuksen, joka sen mukaan olisi ollut liian kallis.

(MTV3 - STT - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat