EU ei kiellä natsisymboleja

Natsisymbolien ja vihaa lietsovien tunnusten käyttöä ei kriminalisoida unionin tasolla. Natsitunnusten kieltoa alettiin vaatia, kun prinssi Harry esiintyi taannoin naamiaisissa natsiasussa.

EU:n oikeusministerit ovat päättäneet, että natsisymbolien ja muiden vihaa lietsovien tunnusten käyttöä ei kriminalisoida unionin tasolla. Jäsenvaltioilla on silti halutessaan oikeus kieltää natsitunnusten käyttö kansallisella tasolla, koska rikosoikeudelliset asiat kuuluvat pääosin jäsenvaltioiden omaan päätösvaltaan. Saksassa natsitunnukset on kielletty lailla.

Natsitunnusten kieltoa alettiin vaatia julkisesti, kun Britannian prinssi Harry esiintyi natsiasussa naamiaisissa vain muutamaa päivää ennen Auschwitzin keskitysleirin vapautuksen 60-vuotispäivää.

EU-tasoinen kielto ei kuitenkaan missään vaiheessa saanut jäsenmailta vahvaa tukea muun muassa sananvapauskysymysten vuoksi. Jäsenmaat päättivät kuitenkin jatkaa rasismin ja muukalaisvihan torjuntaan tähtäävän rikoslainsäädännön yhtenäistämistä.

Vakavassa keskustelussa oli lopulta vain se, pitäisikö tietyt symbolit kieltää silloin kun niitä käytetään kiihottavassa yhteydessä, kuten uusnatsien marsseilla. Esimerkiksi Suomen kunniamerkkien hakaristejä ei edes harkittu kiellettäväksi. Eräät Baltian maiden poliitikot ehtivät viime viikkoina esittää myös neuvostohallinnon sirppiä ja vasaraa kiellettäväksi.

Suomen kannalta on helpompi, ettei mainintaa symboleista tullut, oikeusministeri Johannes Koskinen sanoi päätöksen jälkeen. Pikkutarkkojen kieltojen sijaan Suomi kannattaa yleisempää rasismin vastaista lainsäädäntöä.

Natsirikosten vähättely tulossa rikolliseksi

EU-maat päättivät kuitenkin jatkaa rasismin ja muukalaisvihan torjuntaan tähtäävän rikoslainsäädännön yhtenäistämistä. Tarkoitus on, että kaikissa EU-maissa julkinen yllyttäminen väkivaltaan ihonvärin tai uskonnon perusteella olisi rikos.

Lisäksi kriminalisoitaisiin muun muassa Nürnbergin sotarikostuomioistuimessa käsiteltyjen natsirikosten vähättely sekä kiihottavien kuvien ja kirjoitusten levitys, mikäli tarkoituksena on yllyttäminen rasismiin. Tämä pitäisi epäsuorasti sisällään myös natsisymbolien käytön kiellon tietyissä tilanteissa.

Suomessa kiihotus kansanryhmää vastaan on jo rikos, mutta esimerkiksi natsirikosten vähättelyä ei ole erikseen mainittu. Mikäli EU:n ehdotus hyväksytään, tuo se näin ollen joitakin tarkennuksia rikoslakiin.

Rasisminvastaista lainsäädäntöä on yritetty harmonisoida EU-tasolla jo useita vuosia. Erityisesti Italia on toistaiseksi suhtautunut ehdotukseen varauksella. Yksi syy vastustukseen on, että maan hallituksessa on mukana äärioikeistolaisia, joiden näkemykset esimerkiksi siirtolaisista ovat olleet välillä hyvinkin jyrkkiä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat