Etyj perustaa Kosovoon sotarikostuomioistuimen

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj aikoo perustaa kesäkuussa Kosovoon sotarikostuomioistuimen, jonka tarkoituksena on helpottaa paikalliseen oikeuslaitokseen kohdistuvia paineita. Asiasta kertoi Etyjin edustaja Rols Welberts Kosovossa.

Kosovoon on tulossa kansainvälinen tuomioistuin

Etyjille on annettu tehtäväksi demokraattisten instituutioiden rakentaminen Kosovoon osana YK:n väliaikaishallintoa. Osa Jugoslavian ylintä valtiollista johtoa, muun muassa presidentti Slobodan Milosevic on saanut syytteen YK:n sotarikostuomioistuimessa Haagissa. Lukuisat siviilejä terrorisoineet sotilaat, poliisit ja sissit eivät ole kuitenkaan ole saaneet syytteitä.

Juristit pelkäävät

Oikeuslaitoksen toimintaa vaikeuttavat siihen kohdistuvat ulkopuoliset paineet ja etnisten ryhmien väliset epäluulot. Paikalliset juristit eivät usein uskalla ottaa oikeusjuttuja hoitaakseen, koska her pelkäävät joutuvansa niiden vuoksi kuolemanvaaraan. Myös Kosovon kansainvälisillä hallintoviranomaisilla on ollut suuria vaikeuksia houkutella ulkomaisia juristeja töihin synkkämaineiselle alueelle. Tämän vuoksi oikeusjuttuja on lykätty loputtomiin.

Uuden oikeuslaitoksen on tarkoitus keskittyä vuosina 1998-1999 albaanien ja serbien välillä tapahtuneisiin rikoksiin. Tarvittaessa sotarikostuomioistuin voi myös siirtää oikeusjuttuja YK:n sotarikostuomioistuimeen Haagiin. Uudessa sotarikostuomioistuimessa jutut ratkaisee kolmihenkinen tuomariryhmä, jonka jäsenistä yksi on albaani, yksi serbi ja yksi kansainvälinen tuomari. Näin on tarkoitus lieventää tuomareihin kohdistuvia paineita.

(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat