Ero tekee kipeää ja siitä yli pääseminen ottaa monissa tapauksissa pitkän aikaa. Asiantuntijat kertovat, miksi ex-kumppani pyörii ajatuksissa eron jälkeen, ja miten ajatuksista voi päästä eroon.
Oli kyseessä sitten kesän mittainen kesäromanssi, pitkä avioliitto tai hetken sutina, ero tuntuu kamalalta – oli sitten tullut jätetyksi tai ollut osapuoli, joka viheltää pelin lopullisesti poikki.
On hyvin luonnollista, että entinen kumppani ja parisuhde pyörivät mielessä jonkin aikaa eron jälkeen. Ilmiölle voi olla monia syitä – tässä niistä muutama hyvä esimerkki!
Lue myös: Näkyykö korona piikkinä syntyvyydessä vai avioeroissa? Tutkimusprofessori arvioi poikkeuksellisen tilanteen vaikutuksia: "Aika varmasti voi sanoa, että..."
1. Olet yksinäinen
Moni kokee itsensä yksinäiseksi eron jälkeen. Enää kukaan ei olekaan kotona vastassa tai yhteisten kavereiden näkeminen tekee liian kipeää.
Parisuhde on saattanut viedä aikaa harrastuksilta ja muilta ihmissuhteilta, minkä vuoksi pudotus on ollut eron jälkeen kova.
– Palaa tuttujen harrastusten pariin, tee asioita, jotka tekevät sinut onnelliseksi ja ota jälleen yhteyttä ystäviin, joita et ole nähnyt pitkään aikaan. On paljon parempi olla yksin kuin suhteessa väärän ihmisen kanssa, parisuhdevalmentaja Erika Ettin ohjeistaa.
Yksinäisyys tuottaa monille suuria vaikeuksia, sillä on ihmisiä, jotka eivät osaa olla yksin. Tämän vuoksi ero tuntuu entistäkin kamalammalta.
– Eräässä tutkimuksessa havaittiin, että ihmiset, jotka eivät halua olla sinkkuja, ajattelevat ex-kumppaniaan voimakkaammin kuin ihmiset, jotka tulevat toimeen omillaankin, fysiologi Niels Eek sanoo.

