Estelle-laiva lähestyy Gazaa – milloin Israel pysäyttää?

Välimerellä purjehtiva Estelle-laiva lähestyy Gazan palestiinalaisaluetta.

Jos matkanteko saisi jatkua rauhassa, alus saapuisi Gazaan myöhään iltapäivällä tai illansuussa. Israelin odotetaan kuitenkin pysäyttävän laivan sitä ennen ja vievän sen Ashdodin kaupungin satamaan.

Tilanne oli avustusmatkan lehdistövastaavan Mikael Löfgrenin mukaan aamulla rauhallinen eikä israelilaisia aluksia ollut näkyvissä.

Laivassa on kolmisenkymmentä ihmistä, joista kaksi on suomalaisia ja 11 ruotsalaisia. Mukana on muun muassa viisi kansanedustajaa viidestä eri maasta.

Joukko uhmaa Israelin määräämää Gazan saartoa ja yrittää viedä alueelle muun muassa betonia.

Laivan väki on saanut vetoomuksia matkan keskeyttämiseksi. Norjan ulkoministeri varoitti torstaina, että merisaartorenkaan uhmaaminen on hyvin vaarallista.

Gazan saartoa on yritetty murtaa useasti aiemminkin. Vuonna 2010 yhdeksän turkkilaista kuoli, kun israelilaiset kommandot iskivät aktivistien alukseen.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat