Esson viime vuosi tappiolle

Suomen Esson liikevaihto laski viime vuonna hieman ja oli 1571 miljoonaa markkaa. Taloudellisesti vuosi oli Essolle heikko.

Edellisvuoden 47,0 miljoonan markan liikevoitto kääntyi 15,4 miljoonan markan liiketappioksi ja yhtiön voitto laski 53,4 miljoonasta markasta 6,9 miljoonaan markkaan.

Esson öljytuotteiden myynti lisääntyi kaksi prosenttia 1,1 miljoonaan tonniin. Esson markkinaosuus kasvoi 0,3 prosenttiyksikköä edellisvuodesta ja kohosi yhtiön vuosikertomuksen mukaan 13,2 prosenttiin. Öljytuotteiden kokonaismyynti Suomen markkinoille väheni viime vuonna 2 prosenttia ja oli 8,6 miljoonaa tonnia.

Toimitusjohtaja Björn Viggo Larsenin mukaan Esso ei viime vuonna saavuttanut tulostavoitettaan kovan kilpailun vuoksi. Erityisen kireää kilpailu hänen mukaansa oli bensiinimarkkinoilla, joilla vähittäishinnat aika ajoin putosivat alle hankintahintojen. Larsenin mielestä "on itsestään selvää, että tilanteen korjaamiseksi on Suomessa lähivuosina rationalisoitava tappiota tuottavaa bensiinialaa kovalla kädellä".

Esson huoltamoketjuun kuului vuoden lopussa 270 liikepaikkaa. Larsenin mukaan Esson strategiana on kehittää miehitettyjä asemia, joiden hän katsoo palvelevan autoilijoita parhaiten.

Esson osuus alan liikepaikkojen kokonaismäärästä oli 14,8 prosenttia. Viime vuoden lopussa Suomessa oli 1799 huoltamoa eli noin 120 huoltamoa vähemmän kuin viisi vuotta aiemmin. Koko Suomen autokanta oli runsaat 2,2 miljoonaa autoa, mistä henkilöautoja oli runsaat 1,9 miljoonaa. Huoltamoa kohti Suomessa oli keskimäärin 1246 autoa, mistä henkilöautoja 1083.

Viime vuonna Esso myi 438 000 kuutiometriä bensiiniä, 221 000 kuutiota dieselöljyä, 411 000 kuutiota kevyttä polttoöljyä ja 155 000 kuutiota lentopetrolia. Bensiinissä Esson markkinaosuus oli 17,7 prosenttia, lentopetrolissa 29,8 prosenttia, bitumeissa 21,7 prosenttia ja voiteluaineissa 15,7 prosenttia.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat