Espanjassa tapetun suomalaismiehen kuolinsyy selvisi

Espanjalaisen Málaga Hoy-lehden mukaan suomalaismies menehtyi pään vammaan. Miehelle tehtiin oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus tänä aamuna.

Lehden haastattelemien naapureiden mukaan uhri asui talossa Mijas Costan Calahondassa, jonka edessä tappelu käytiin. Naapurissa asuvan naisen mukaan suomalaismies oli ystävällinen ja hyvin käyttäytyvä. Hän ei ollut kuullut minkäänlaisia ääniä tappeluyönä.

Myös epäiltynä olevaa marokkolaistarjoilijaa luonnehditaan rauhalliseksi ja hänen työtoverinsa yllättyivät kuulleessaan miehen osuudesta tappeluun. Mies oli ollut tarjoilijana Calahondassa Millenium-yökerhossa viisi vuotta. Surmansa saanut suomalaismies oli ollut samassa yökerhossa ystävänsä kanssa viettämässä iltaa.

Aiemmin malagalainen Sur-lehti uutisoi miesten tulleen Calahondaan marbellalaisesta yökerhosta. Todellisuudessa miehet viettivät kuitenkin iltaa Calahondassa sijaitsevassa Millenium-yökerhossa.

Marokkolaisen tarjoilijan mukaan miehet olivat pyytäneet häneltä kyytiä kotiin. Tappelu sai alkunsa uhrin kodin edustalla. Marokkolaistarjoilijan mukaan suomalaismiehet olivat alkaneet lyödä häntä. Tarjoilija puolustautui omien sanojensa mukaan viinipullonavaajalla ja pakeni paikalta.

Poliisin tullessa paikalle toinen suomalaismies löytyi kuolleena.

Lue myös:

    Uusimmat