Lehti: Suomalaiset aloittivat kuolemaan johtaneen tappelun Aurinkorannikolla

Mijas Costalla Calahondasta kuolleena löydetty suomalaismies oli tullut alueelle malagalaisen Sur-lehden mukaan Marbellassa sijaitsevasta Puerto Banuksesta.

Tapauksesta pidätettynä olevan marokkolaismiehen mukaan suomalaismiehet viettivät aikaa marbellalaisessa yökerhossa, jossa hän oli töissä. Runsaasti alkoholia nauttineet miehet pyysivät marokkolaismieheltä kyytiä Calahondaan.

Marokkolaismiehen mukaan Calahondaan päästyään suomalaismiehet alkoivat lyödä häntä ja käyttäytyä aggressiivisesti.

Mies puolustautui poliisille antamansa lausunnon mukaan viinipullon avaajalla, joka hänellä oli mukanaan. Mies yritti pyytää apua myös soittamalla useiden lähistöllä olevien talojen ovikelloja. Myöhemmin hän soitti hätänumeroon ja kertoi olevansa hengenvaarassa.

Poliisi löysi paikalle saavuttuaan maasta suomalaismiehet., joista toinen oli kuollut ja toinen loukkaantunut. Loukkaantunut suomalaismies oli yrittänyt elvyttää toveriaan tässä kuitenkaan onnistumatta.

Paikallisen Sur-lehden mukaan henkiin jäänyt suomalaismies oli syntynyt vuonna 1980. Hän oli lehden mukaan tukevassa humalassa.

(MTV3 - Maija Salmi)

Lue myös:

    Uusimmat