Lähes kolme neljäsosaa YK:n jäsenmaista on tunnustanut Palestiinan valtion. Länsi-Euroopan EU-maista niin on tehnyt vain Ruotsi.
Palestiinan valtion tunnustaminen on Euroopan geopoliittisten intressien mukaista, sanoi Espanjan pääministeri Pedro Sanchez keskiviikkona maan parlamentille.
– Kansainvälinen yhteisö ei voi auttaa Palestiinan valtiota, jos se ei tunnusta sen olemassaoloa, Sanchez sanoi.
Maaliskuussa Espanja viesti yhteislausunnossa Irlannin, Maltan ja Slovenian kanssa olevansa valmis tunnustamaan Palestiinan. Sanchez sanoi Lähi-idän-matkallaan huhtikuussa toimittajille, että se voisi tapahtua kesäkuuhun mennessä.
Sanchez suututti Israelin
Espanjan linja poikkeaa useimmista länsimaista, jotka kyllä kannattavat kahden valtion mallia, mutta haluaisivat Palestiinan tunnustamisen olevan osa rauhansopimusta Israelin ja palestiinalaisten välillä.
Sanchez on kritisoinut Israelia kovin sanoin Gazan sodan aikana, mikä on suututtanut Israelin. Keskiviikkona hän sanoi jälleen Israelin sotatoimien Gazassa olevan suhteettoman kovia.
– Se uhkaa epävakauttaa Lähi-idän, ja sen seurauksena koko maailman, Sanchez sanoi.
Lähes kolme neljäsosaa YK:n jäsenmaista on tunnustanut Palestiinan valtion, mutta Länsi-Euroopan EU-maista niin on tehnyt vain Ruotsi. Espanjan päätös voisikin olla historiallinen vedenjakaja.
Biden moitti Netanjahua
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden kuvaili Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun toimia Gazassa virheeksi. Biden sanoi yhdysvaltalaisen Univision-televisiokanavan haastattelussa, ettei ole sotatoimista samoilla linjoilla Netanjahun kanssa.