Britannia tunnustaa Palestiinan valtion, jos tulitaukoa ei saada aikaan syyskuuhun mennessä. Ulkopoliittisen instituutin Timo R. Stewart epäilee, ettei Britannian ilmoituksella olisi ratkaisevaa vaikutusta siihen, syntyykö osapuolien välille tulitaukoa.
Palestiinan valtiollisen aseman tunnustaminen voisi sijoittua ajalle ennen YK:n yleiskokousta, joka alkaa 9. syyskuuta.
Niin kävisi Iso-Britannian pääministerin Keir Starmerin mukaan, "ellei Israelin hallitus ryhdy merkittäviin toimiin Gazan kauhistuttavan tilanteen lopettamiseksi, saavuta tulitaukoa, ilmoita selkeästi, ettei Länsirantaa liitetä Israeliin sekä sitoudu pitkäaikaiseen rauhanprosessiin, joka johtaa kahden valtion ratkaisuun”.
Asiasta uutisoivat Reuters ja Britannian yleisradioyhtiö BBC.
Britannian hallituksen ensisijainen tavoite on Starmerin mukaan muuttaa tilannetta paikan päällä.
Hän toisti, että panttivangit on vapautettava ja humanitaarisen avun on saavutettava palestiinalaiset.
Lue myös: Trump: Ihmiset ovat nääntymäisillään Gazassa
Tuore päätös
Starmer päätti hallituksen linjauksesta kutsuttuaan kabinetin koolle tiistaina.
Kokouksessa oli määrä neuvotella uuden rauhansuunnitelmaehdotuksen laatimisesta muiden eurooppalaisten johtajien kanssa. Ilmoitus tuli vain vajaa viikko sen jälkeen, kun Ranskan presidentti julisti Ranskan tunnustavan Palestiinan itsenäisyyden syyskuussa.

