Espanjalta tuki EU-perustuslaille

Euroopan unionin ulkopoliittisen edustajan Javier Solanan mukaan Espanjan tuloksella on merkittävä vaikutus tuleviin EU-kansanäänestyksiin.

Espanjalaiset ovat hyväksyneet kansanäänestyksessä EU:n perustuslain. Perustuslaki sai 76,73 prosentin kannatuksen.

Kunnia saada äänestää ensimmäisenä maana uudesta EU:n perustuslaista ei pahemmin tuntunut hetkauttavan espanjalaisia, sillä äänestysprosentti nousi vain hitusen yli 42:n.

Euroopan unionin ulkopoliittinen edustaja Javier Solana sanoi myöhään illalla uskovansa, että Espanjan tuloksella on merkittävä vaikutus tuleviin EU-kansanäänestyksiin.

Sosialistihallituksen pääministeri Jose Luis Rodriguez Zapatero patisteli viimeiseen asti kansalaisia uurnille:

-Tänään teemme päätöksen, jolla on valtava merkitys yhdistyneen Euroopan tulevaisuudelle. Hyvin tärkeän päätöksen Espanjalle, sen tulevaisuudelle ja sen hyvinvoinnille. Siksi kehotan kaikkia kansalaisia osallistumaan, Zapatero sanoi sen jälkeen kun oli itse käynyt äänestämässä.

Myös Espanjan kuningas Juan Carlos ja kuningatar Sofia näyttivät alamaisilleen esimerkkiä käymällä äänestämässä heti vaalihuoneistojen avauduttua aamulla.

Syitä äänestysapatiaan oli ainakin kaksi: harva espanjalainen oli vaivautunut tutustumaan millään lailla perustuslain sisältöön ja osa niistäkin jotka olivat tutustuneet, katsoi äänestämisen hyödyttömäksi, koska lopullisen päätöksen asiasta tekee kuitenkin Espanjan parlamentti.

CIS-tutkimuslaitoksen tekemän kyselyn mukaan peräti 90 prosenttia vastanneista ei tiennyt yhtään mitään perustuslain sisällöstä, vaikka hallitus on ahkerasti yrittänyt tehdä lakia tunnetuksi.

Kansanäänestyksen lopputuloksesta ei Espanjassa ollut ennen vaaliakaan epäselvyyttä. Kun perustuslakia kannattavat sekä hallituspuolue sosialistit että oppositiossa oleva keskustaoikeistolainen PP-puolue, jäi vastustajiksi ainoastaan pieniä alueellisia ja aatteellisia ryhmittymiä, joiden voiman ei riittänyt juuri kummoisenkaan kannatuksen keräämiseen.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

(Kymmenen uutiset 20.02.2005)

Lue myös:

    Uusimmat