Espanja äänestää alistuneissa tunnelmissa

Espanjassa äänestys on alkanut parlamenttivaaleissa, joiden suurvoittajaksi ennustetaan talouskriisin kirittämää oikeistoa. Mielipidekyselyt povaavat nyt vallassa oleville sosialisteille rökäletappiota.

Espanjan talous on syvissä vaikeuksissa, ja vaaliuurnilla mieliala on ollut apea.

– En ole kovin optimistinen -- Voimme valita liemen, jossa meidät keitetään, mutta joudumme silti pataan, pohti madridlainen virkamies Jose Vasquez.

Sosialisteja on syytetty liian hitaasta reagoinnista talousongelmiin. Nyt Euroopan neljänneksi suurimman talouden työttömyysprosentti lähentelee jo 22:ta.

Virallisten tilastojen mukaan työttömiä on yli viisi miljoonaa, mutta todellisuudessa luvun uskotaan olevan vielä korkeampi.

Oikeistojohtaja Mariano Rajoy on sanonut tiukan säästökuurin jatkuvan.

– Uskon, että ainakin (hallituksen) asenne muuttuu. Vaikuttaa siltä, että oikeisto ymmärtää tilanteen paremmin ja ottaa sen vakavammin kuin nykyhallitus, sanoi eläkeläinen Juan Costas.

Vaaliuurnat sulkeutuvat iltayhdeksältä Suomen aikaa, ja tuloksia on luvassa parin tunnin sisällä.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat