Erkki Liikanen: Vaalien alla tehdään suurimmat virheet

Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen varoittaa sitoumusten tekemisestä väärän tiedon varassa.

– Vaalien alla tehdään suurimmat virheet, Liikanen toteaa pahaenteisesti MTV Huomenta Suomessa.

Hallitus perustettiin Liikasen mukaan kesällä 2011 väärille olettamuksille.

Liikanen on käynyt läpi kesän 2011 kaikki talousennusteet ja asiaan liittyvät kirjoitukset mediassa. Hänen mukaansa Suomessa oli kaikilla rintamilla väärää tietoa taloustilanteesta.

– Kaikki tuon ajan talousennusteet olivat väärässä, samoin kaikki mediakirjoitukset, Liikanen toteaa.

Liikasen mukaan väärä tieto talouden tilasta johtaa siihen, että tehdään sitoumuksia sellaisen varaan, jota ei ole olemassa.

– Tällaisia tilanteita meillä on ollut kaikkien vaalien alla.

Liikanen on kuitenkin luottavainen nykyisen kriisitietoisuuden suhteen

– Luotan suomalaisiin. Uskon, että kun faktat tulevat selväksi, ihmiset ovat valmiita muuttamaan käsityksiään, Liikanen arvelee.  

Lue myös:

    Uusimmat