Mainos

Erkki Hämäläinen valittaa erottamispäätöksestä

Rattijuopumuksesta kärähtänyt Helsingin rikospoliisin päällikkö Erkki Hämäläinen hakee virkamieslautakunnalta oikaisua irtisanomiseensa ja virasta pidättämiseensä.

-Minulla on ollut aikaa asiaa harkita ja tässä väliaikana olen tällaiseen päätynyt. Haluan nyt, että muutoksenhakuaste arvioi uudelleen, onko irtisanomiselle ollut lainmukaiset perusteet, Hämäläinen sanoi STT:lle tänään iltapäivällä.

Hämäläisen mukaan hänen erottamiseensa ei ole virkamieslain tarkoittamaa erityisen painavaa syytä. Hämäläinen tähdentää, että hänen oikaisuvaatimustaan tarkasteltaessa pitäisi ottaa huomioon tasapuolisen kohtelun periaate.

-Haluaisin myös viitata niihin julkisuudessakin olleisiin moniin tapauksiin, joissa irtisanomiseen ei ole päädytty, Hämäläinen sanoi.

Mikäli virkamieslautakunta ei päätä purkaa irtisanomista, asian voi viedä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Hämäläisen käsityksen mukaan virkamieslautakunnan päätös syntyy vasta kesälomien jälkeen.

Poliisin ylijohto irtisanoi Hämäläisen 24. huhtikuuta sen jälkeen, kun hänet tuomittiin Jyväskylän käräjäoikeudessa sakkoihin rattijuopumuksesta. Hämäläinen kärähti maaliskuun viimeisenä päivänä ratista 1,12 promillea alkoholia veressään. Hän on pidätettynä virastaan irtisanomisajan loppuun asti.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.