Ensitreffit-sulhanen myöntää hämmästyksensä vihkimisen jälkeen: "Yllätyin siitä, että hänellä on lapsi"

Ensitreffit-sulhanen myöntää hämmästyksensä vihkimisen jälkeen:"Yllätyin siitä, että hänellä on lapsi" 2:52
Katso videolta, kuinka Matti reagoi, kun saa kuulla Veran lapsesta.

Ensitreffit alttarilla 2.0 -ohjelmassa toisensa saavat Vera ja Matti. Vera kertoo Matille heti alttarilla, että hänellä on lapsi entisestä parisuhteestaan. 

Rakastettu Ensitreffit alttarilla -ohjelma on saanut uuden version. Ensitreffit alttarilla 2.0 -uutuusreality nähdään MTV Katsomossa maanantaisin kahden jakson viikkovauhdilla. 

Ohjelman kolmannessa jaksossa päästään seuraamaan Veran ja Matin häitä. 

29-vuotias Vera asuu 10-vuotiaan poikansa kanssa Raahessa. Hän työskentelee kehitysvammaisten ja mielenterveyskuntoutujien ohjaajana.

Englantia ja psykologiaa Turun yliopistossa opiskeleva Matti, 25, etsii kumppania, joka olisi positiivinen ja innostuva persoona ja ennen kaikkea rohkeasti oma itsensä.

Kun pariskunta kohtaa alttarilla, kertoo Vera heti, että hänellä on lapsi. 

– Onko sulla lapsia tai jotain? Vera avaa keskustelun. 

– Ei ole. Sullako on? Matti kysyy. 

Hän kertoo kameroille, että oli hieman yllättynyt asiasta, vaikka pystyikin piilottamaan reaktionsa itse vihkiseremoniassa.

– Kyllä minä vähän yllätyin siitä, että hänellä on lapsi. Kyllä meidän täytyy varmaan siitä jutella, Matti sanoo kameroille seremonian jälkeen.

Hääjuhlan aikana pariskunta jatkaa toisiinsa tutustumista. Matti tiedustelee illan päätteeksi hotellihuoneessa, että tykkääkö Vera ottaa ohjat käsiinsä parisuhteessa. Matti on aiemmin kertonut asiantuntijoille, että hänen on välillä vaikeuksia tehdä päätöksiä parisuhteessa ja yleensä luovuttaa ohjakset toiselle osapuolelle. 

– Joo osaan ja tykkään kyllä ottaa ohjat käsiini, mutta tykkään myös, että se toinen osaa hieman tulkita eikä ole aivan perässävedettävä, Vera vastaa. 

– Se voi olla, että minä en aina ihan osaa tulkita, Matti toteaa mietteliäänä. 

Ensitreffit alttarilla -ohjelman sisarsarjassa asiantuntijoiden Essi Vauraksen ja Heikki Harjun valitsemat parit kohtaavat ensimmäisen kerran alttarilla, jonka jälkeen he aloittavat yhdessäolon. 

Ensitreffit alttarilla 2.0 MTV Katsomossa maanantaisin kahden jakson viikkotahdilla. Ohjelma on katsottavissa myös C Moressa.

Lue myös:

    Uusimmat